Kakamega Rainforest 18.4.2015

Ai että nää on hyviä päiviä kun pääsee pois Kisumusta! Kenian kolmanneksi suurin kaupunki (Nairobin ja Mombasan jälkeen) alkaa tuntua liian pieneltä, etenkin kun pyörii paljon samoissa ympyröissä. Enää neljä harjotteluviikkoa ja sen jälkeen yksi lomaviikko ennen Suomeen paluuta. Hitto, että aika menee nopeesti!

Lauantai vietettiin kuitenkin Kakamegan sademetsässä. Kakamega on Nairobin 9. suurin kaupunki ja sijaitsee n. 35km päässä Kisumusta. Matka sademetsään taitettiin 12 hengen pakettiautolla ja matka kesti yli 2 tuntia kiinalaisten rakentamalla tiellä. Meitä oli onneksi vain 7, joten autossa oli kivasti tilaa. Tietyöt oli ehkä suurin hidaste, mutta jännitystä ajomatkalle toi myös autoon tankattu pomppubensa. Huoltoasemilla on kuulemma tapana laimentaa bensaa vedellä ja meidän autoon oli nyt tankattu vedellä jatkettua bensaa. Onneksi matkalla oli vaan isoja ylämäkiä ja auto hyyty ihan kivasti niihin. Päästiin kuitenkin perille asti muutaman ylimääräisen käännöksen ja eksymisen jälkeen. Tietöiden takia sademetsän kyltit oli revitty pois eikä opas täysin muistanut reittiä. Kyselimme paikallisilta muutaman kerran neuvoa, jonka jälkeen pääsimme Kakamegan porteille. Sieltä nappasimme mukaan myös toisen, paikallisen oppaan. Sademetsä oli helppokulkuinen leveiden polkujen takia. Metsä oli ihanan vihreä ja tuli kotoisa fiilis puiden ja mullan tuoksun keskellä. Heti polulle astuttuamme näimme korkealla puiden oksilla pienen osan Red tail monkey- laumasta, joka saattaa koostua 30-40 apinasta. Samoja apinoita, joita ihastelin Niilillä muutama viikko sitten. Silmiimme osui myös pieni Blue monkey, joka oppaan mukaan oli ilmeisesti eksynyt laumastaan. Tämä apina on nimetty sen sinisten kivesten mukaan. Kiertelimme metsässä ihastellen korkeita puita, joiden oksien lomasta paistoi aurinko. Opas kehotti meitä maistamaan Frangrant- pensaan oransseja marjoja, jotka maistuivat herneeltä. Pensaan juuria on aikoinaan käytetty sukupuolitautien hoitoon. Törmäsimme myös useisiin kuristaja viikunapuihin, jotka nimensä mukaisesti kuristavat toisen puun alleen niin, että se kuolee. Sademetsän puiden juuret ovat lähellä maan pintaa ja osakseen pinnalla, sillä maan pinnan läheisyydessä maaperä on rikkaampaa ja puu hyötyy siitä enemmän. Kävelimme aukealle paikalle keskellä metsää, joka oppaan mukaan tulee olemaan täynnä puita n. 10- 20 vuoden kuluttua. Aukean reunalla oli näkötorni, johon sai kiivetä vain omalla vastuulla. No, omalla vastuulla kiivettiin ylös ihastelemaan maisemia eli puiden oksia. Torni oli jäänyt hieman alimittaiseksi läheisten puiden kasvaessa sen ohi. Tornin alimmat raput olivat lahonneet eivätkä loputkaan olleet kummoisessa kunnossa. Hengissä selvittiin ylös sekä alas. Pienen kävelyn jälkeen oppaamme bongasi korkealla puiden oksilla kolme Black & White Colubus apinaa, kaksi aikuista ja yhden poikasen. Kameran zoomi ei riittänyt saamaan hyviä kuvia apinoista, joten tyydyin katselemaan niitä kiikarien läpi.
Iltapäivän puolella siirryimme autolla jonkin matkan päähän, josta aloitimme kiipeämisen suuren kukkulan päälle. Sade yllätti meidät lähes huipulla ja menimme sateen suojaan lepakkoluolaan, joka oli alunperin kaivettu länsimaalaisille kullankaivajille. Sadekuuro oli ohi muutamassa minuutissa ja jatkoimme kohti huippua. Rinne oli jyrkkä ja happi oli ohkasta. Ylhäällä saimme ihastella Kakamegan sademetsää koko kauneudessaan. Upeen näköstä! Boongasimme myös Black & White Horn Head- linnun, jolla oli paksu, sarven näköinen nokka. Se söi pieniä ötököitä avaamalla vain suurta suutaan. Ötökät piinasivat meitä liimautumalla hikiseen ihoon kiinni. Huipulle päästyä mun selkä oli aivan täynnä niitä. Linnustakaan en saanut hyvää kuvaa, mutta kattokaa Googlesta. :D
Paluumatkalla syötiin myöhäinen lounas Kakamegassa. Koska nälkä oli hirmuinen ja listan ruuista noin puolta ei edes löytynyt, tyydyin lautaselliseen ranskalaisia ja vesipulloon. Ja mikä parasta, lounas makso 1,4 euroa. Koko reissun hinnaksi tuli 31,7e sisältäen matkat, auton, bensat, oppaiden palkat, puistomaksun ja lounaan. Illalla mentiin porukalla vielä Green Gardeniin syömään ja juhlimaan Tellun synttäreitä. Loistopäivä!

halei ja pusui!
- Anu

Sademetsässä

Laho näkötorni

Näkötornissa

Aaa, se olen minä!

Lepakkoluola

Kakamega Rainforest

Health Care Center

Health Care Center 16. - 29.3.2015 (hehe, parempi myöhään kuin ei milloinkaan...)

Kahde viikon setti terveyskeskuksessa oli opettavainen. Erot Suomeen ovat huimat jo ihan ympäristöstä lähtien. Lohkeilevat seinät, likaiset tasot ja ulkona oleva vastaanotto- ja odotustila olivat silmiinpistävimmät. Aamuisin siivottiin edellisen päivän sotkut. Varsinaisia siivojia paikassa oli ehkä yksi, mutta hoitajat ottavat kopin siivouksesta ja potilaat otetaan vastaan sitten kun on siivottu, mutta ei ainakaan ennen aamu yhdeksää. Aamupäivät ovat kiireisiä etenkin maanantaisin ja perjantaisin. Iltapäivät sen sijaan ovat hiljaisia. Hoitajat ovat kuitenkin töissä 0800 - 1700 ja 1300 aikoihin on lounastauko. Afrikkalaiseen tapaan jotkut tulevat töihin vasta lähempänä puolta yhdeksää, toiset taas lähempänä seitsemää. Paikan päällä on yksi lääkäri ja pääasiassa potilaat vierailevat hoitajien, sosiaalityöntekijöiden luona tai laboratoriossa. Hanskoja käytettiin vain siivotessa ja HIV klinikalla, muuten toimittiin paljain käsin. Kädet pestiin vain aamulla töihin tullessa eikä käsidesistä ollut tietoakaan.

Antenatal room

Tässä huoneessa kaksi sairaanhoitajaa vastaanottaa raskaana olevat naiset ja heille tehdään neuvolatarkastus. Naiset kutsutaan yksitellen huoneeseen etunimellä ja se jää oikeastaan ainoaksi potilaan tunnistustavaksi. Tarkastukseen kuuluu verenpaineen mittaus, vatsan palpointi (=tunnustelu) ja neuvonta. Sikiön sydänääniä kuunnellaan torven näköisellä putkilolla. Sairaanhoitaja arvioi raskausviikot vatsan koon ja palpoinnin avulla. Naiset tulevat huoneeseen vihkon kanssa, jossa on tietoja heistä: nimi, ikä, osoite, siviilisääty, monesko raskaus ja arvioitu laskettuaika. Vihosta löytyy myös tiedot edellisistä synnytyksistä sekä labratulokset. Jokainen nainen käy labrassa ja sieltä saadaan tulokset HIV:stä, malariasta, veriryhmä sekä hemoglobiini. Odottavat äidit saavat Tetanus- rokotteen tullessaan tarkastukseen. Kaikki tiedot vihosta kopioidaan isoon kirjaan, "the book", joka toimii vähän niinkuin potilastietojärjesetelmänä. Kirjan merkintöjen perusteella tehdään tilastoja mm. uusista raskauksista ja HIV- positiivisista äideistä. Tilastoja voi seurata huoneen seinällä olevista pahvitauluista.

M.C.H room

Eli Mother- Child Health care. Tässä huoneessa vauvat saavat rokotusohjelman mukaiset rokotukset ja heidät tarkastetaan silmämääräisesti. Ulkokäytävällä on punnituspiste, jossa lapset punnitaan. Äidit tulevat lastensa kanssa 4 viikon välein tarkastukseen ja saamaan rokotuksia. Myös tässä huoneessa on oma iso kirja, johon merkitään vauvan saamat rokotukset. Kuten arvata saattaa, on potilastietojärjestelmä aika sekaisin välillä. Rivit vilkkuvat silmissä ja joskus rokotusmerkintä saattaa mennä väärälle vauvalle. Iästä riippuen vauva saa 1-4 rokotusta joko lihakseen, kudokseen tai ihon sisään pistettynä tai suun kautta. Huuto huoneessa on aikamoinen ja samaan aikaan huoneessa saattaa olla kolme äitiä vauvoineen; yksi antaa tietoja, toinen odottaa ja kolmas on rokotuspisteellä. Tietosuoja ei siis toteudu ihan samaan malliin kuin Suomessa. Tässäkin huoneessa potilaan tunnistaminen jää siihen, että kysytään kuinka vanha vauva on ja tieto tarkistetaan vihosta ja kalenterista. Kirjanpitoon en luottaisi täysin, sillä jossain kohtaa rivit ovat sekoittuneet ja jollekin lapselle on merkattu ylimääräisiä rokotuksia tai saatuja rokotuksia ei ole merkattu ollenkaan. Rokotukset ovat vauvoille ilmaisia. Terveyskeskus myös jakaa tuleville äideille tai jo synnyttäneille ilmaisia hyttysverkkoja malarian ehkäisyksi. Verkkoja ei tosin aina ole saatavilla.

Treatment room

Aka action room aka hoitohuone. Tässä huoneessa saa tehdä hommia! Huoneessa annetaan potilaille lääkeitä joko mukaan tai sitten ne pistetään injektiona paikan päällä. Lääkkeet annetaan pääasiassa lihakseen tai suoneen. Täällä iv (intra venous)- lääkkeet annetaan neulalla suoraan suoneen, poiketen siis Suomen tavasta antaa iv- lääkkeet tiputuksessa. Potilas saattaa käydä siis useampana päivänä saamassa lääkkeensä. Neula ja ruisku maksavat potilaalle 50Ksh (50snt) ja ne tuodaan mukana tultaessa huoneeseen. Osa lääkkeistä on ilmaisia, mutta osa maksaa. Huoneen penkillä saattaa olla neljä potilasta odottamassa vuoroaan kun yhtä pistetään verhon takana pakaralihakseen ja yhdelle isketään lääkettä suoneen penkin päädyssä. Taas potilasta kutsutaan etunimellä saamaan lääkkeensä, eikä henkilöllisyyttä todenneta mitenkään. Lääkkeen saatuaan potilas ohjataan ulos raittiiseen ilmaan odottamaan, että hänet kutsutaan huoneeseen uudestaan maksamaan. Lasiset lääkeampullit rikotaan ruosteista ikkunan karmia vasten lyömällä ampullin kaulaa metallipurkin kannella. Sirpaleita löytyy ympäri pöytää ja lattiaa, puhumattakaan ikkunan ulkopuolella olevasta sirpalekasasta. Lääkeaineisiin sekoitettava keittosuolaliuos otetaan joka kerta samalla neulalla ja ruiskulla purkista ja samalla neulalla se joka kerta tyhjennetään lääkkeen sekaan. Jokaisella potilaalla on oma neula (luojan kiitos), jolla lääkeaine vedetään potilaan tuomaan ruiskuun. N. 99% ihmisistä on neulakammo. Tässä huoneessa todella oppi löytämään suonet käsivarsista ja kämmenselältä, sillä tummasta ihosta suonet eivät löydy yhtä helposti kuin vaaleasta ihosta.

HIV clinic

HIV- klinikalla testataan ihmisiä HI- virustartunnan varalta. Testihuoneita on terveyskeskuksen puolella kaksi, toinen on ihan oikea huone ja toinen on pieni lasikoppi, jossa yksilönsuojasta pitävät huolta tuulessa leijuvat verhot. Tämä oli ainut huone, jossa käytettiin hanskoja muutenkin kuin siivotessa. Potilas tulee testiin ja aluksi hänen kanssaan puhutaan HIVstä ja miten se tarttuu, sekä suojautumiskeinoja siltä. Kenialaisista 14% on HIV positiivisia. Testi tehdään ottamalla sormenpäästä verta. Vesipisarat kerätään ohkaseen lasiputkeen, josta ne tiputetaan testiliuskan päälle. Lisäksi siihen tiputetaan tippa reaktiointiainetta. Pikatesti on valmis 10min sisällä. Yksi viiva liuskassa tarkoittaa, että testi on negatiivinen ja kaksi viivaa meinaa positiivista testitulosta. Jos pikatestistä saadaan positiivinen tulos, tehdään varmistustesti, Uni- Gold. Tämä testi on 100% varma. Jos tulos on negatiivinen (yksi viiva), ei potilaala ole HIV- tartuntaa. Jos näytöllä on kaksi viivaa, on tulos positiivinen. Tällöin potilas ohjataan viereiseen rakennukseen HIV- klinikan puolelle, jossa hän saa henkistä tukea, ohjausta sekä lääkkeet. Lääkkeet ovat ilmaisia tartunnan saanneille. Täytyy sanoa, ettei ollu kauheen hyvä fiilis todeta 13- vuotiaalle tytölle, että hänen testinsä tulos oli positiivinen. Molemmissa testeissä. Tyttö oli siskonsa kanssa testissä ja molemmat meni aivan shokkiin tuloksesta. Pahinta oli ehkä se, ettei ollut yhteistä kieltä, että olisin voinut sanoa tilanteessa jotain. Hoitaja puhui kaksikolle ja mä istuin tuppisuuna vieressä. Yritin kehonkielellä ja ilmeellä viestiä pahoitteluani, mutta en tiedä sainko viestiä perille. Rankkoja juttuja... Uskaltauduin ottamaan itseltänikin HIV- testin. Oli ihan älyttömän kuumottavaa odottaa tulosta! Odotin ja oletin negatiivista tulosta, mutta ehdin jännityksissäni jo maalata kauhukuvia kahdesta viivasta. Onneksi liuskaan ilmestyi vain yksi viiva ja sain huokaista helpotuksesta.

Halei ja pusui!
- Kanylointipäällikkö Anu

She writes in English!

Half way already! I really can´t believe it... In past six weeks there has been huge amount of new people, new co- workers and new friends. And lets not forget all the amazing experiences I have gone through!

During the practical trainings in hospitals I have realized that almost everything here is done by "back to basic" method. Everything is written by hand and in the hospitals there are no machines that will do the monitoring of the patient. Everything is done manually. In Finland it is very important to talk with the patient. Here, not that much. And in generally working is not that effective. But during the work shift you will see lots of different patients with different cases. Others are better than the others. Life in the hospitals is rough. In worst case you might have to shareyour bed with two other patients. HIV and malaria are the most common diseases here. There are no resources to care the patients like there is in Finland. These are two very, very different worlds. While I have been here I have seen very sad destinies and felt very bad because I have realized there is nothing I can do to help them. In some situations there just are no words that would fit in. It´s awful. And you can only imagine how devistated I felt when a young girl in Remand home (prison for children) asked me would I take care of her if she came to Finland. That is when I poured the first tears here. And those tears haven´t been the only ones.

Ah, Kenyan lifestyle. First of all, the time. Or actually there is no time or schedules for Kenyans. Most of the time every Kenyan is 30min to 60min late. Except our local teacher, she is always on time. There is no hurry to go anywhere. And Kenyans are never late, they are always on the way. Maybe that´s why people don´t stress that much here. Kenyans are very friendly and love if you ask about their family etc. So learn some small talk before heading here. And be ready to tell (good stuff) about Finland. Okay, food is good here. There is a fruit market close to our accommondation and that is where we buy fresh fuits and vegetables from. Milk products are expensive but generally food is cheaper than in Finland. In a restaurant you can eat a good meal with less than 5 euros. An even if you choose to eat in a better restaurant you get your meal with about 10 euros. Not bad, ha?
Traffic is a mess here! Left sided traffic and basically no traffic rules. Or that is how it looks like at least. Matatus (little bus), boda- bodas (motorbike), tuk- tuks (three wheeled mini cars), bicycles, normal cars and vans and trucks are mixed in traffic. No traffic lights or signs. Or no- one to control the traffic. Controlled chaos I would say. But you will get used to the traffic as you will get used to the African time.

Here comes the best part: Free time. Here in Kisumu during free time I usually go hang around on a roof top near our accommondation or go to one of the pools that are here. Or I just stay at home. Very often I go to run with my roommate Susanna. No, it's not too hot because of the rainseason. Days go fast here and usually there is always something to do. During the first week here we went to Hippo Safari to the lake Victoria and saw some hippos in the lake. Last week I had a holiday that I spent in Uganda. Huge experience! I went to a safari in Queen Elisabeth National Park where I saw elephants, baboons, hippos and a leopard, and drove almost 2000km by car (well, our driver drove, I sat in the back seat) and saw 10 mountain gorillas in Mgahinga National Park. And I ate red ants for dessert in Kampala. I also had time to swim in the river Nile and do some kayaking there. That was amazing!

Check out pictures in my other posts!

xxx Anu

Uganda 28.3 - 3.4.2015

Huhhuh, ihan huikee lomaviikko Ugandassa!

28.3 DAY 1, Kampala

Matka Kisumusta Masenon kautta Busian raja- asemalle alkoi varhain aamulla. Rajan ylityksestä selvittiin nopsakasti, vaikka raja- asema oli "pienoisen" kaaoksen valtaama. Busiasta matka jatkui ensin Jinjaan, jossa pidettiin lounastauko. Maisemat Ugandan puolella olivat huomattavasti erilaiset kuin Keniassa. Vaikka Ugandassakin oli sadekausi vasta aluillaan, oli siellä huomattavan paljon vehreämpää kuin Keniassa. Korkeuserojakin alkoi näkymään selkeämmin kuin Keniassa. Nyt päästiin näkemään myös kunnon maaseudun meininkiä. Pelloilla kyntöhommat tehtiin joko käsin tai muutaman sonnin avustuksella. Suurin osa taloista oli tehty savesta ja niissä oli joko pelti- tai heinäkatto. Kampalaan saavuimme alkuillasta. Yövyimme toisen oppaamme kotona korkean kukkulan päällä, josta avautui upea maisema Kampalaan. Illallisen päätteeksi talon isäntä toi meille maistettavaksi punamuurahaisia (red ants). Ai maistoinko? Tottakai! Mutta eipä se juuri miltään maistunut. :)

Red ants, Kampala

Kampala

29.3 DAY 2, Mbarara

Aamulla startattiin taas ajoissa ja matka jatkui kohti lounais- Ugandaa. Alkumatka taitettiin sateessa, mutta sää selkiintyi. Ohitimme lukuisia banaanipuuviljelmiä ja pieniä tienvarsikaupunkeja. Saavuimme Mbararaan jo iltapäivällä. Kaupunki oli pieni, eikä siellä ollut juurikaan mitään tekemistä tai näkemistä. Yövyimme pienessä hostellissa, joka tasonsa puolesta jäi reissun huonoimmaksi. Ehkä niiden luteiden takia...

Päiväntasaajalla

30.3 DAY 3, Queen Elisabeth National Park

Aikainen herätys, aamupala ja taas matkaan. Ajoimme Mbararasta Queen Elisabethin kansallispuistoon. Matkan varrella näimme lukuisia teeviljelmiä. Teepellot ylettyivät kukkuloiden juurelta aina huipulle asti. Ja peltoja oli silmän kantamattomiin. Maisemat olivat huikeat! Korkeuserot suurentuivat entisestään, mitä lounaisempaan ajoimme.

Lake George

Paviaani

Vesipuhveli

Impala

Virtahepo

Norsu

Safari oli huippu! Nähtiin lukematon määrä impala- antilooppeja, useita norsuja, vesipuhveleita, vesiantilooppeja, paviaaneja ja pahkasikoja. Bongasimme myös valkopääkotkan ja varaanin sekä useita erilaisia lintuja. Näimme myös leopardin leipäilemässä puun oksalla lehtien suojassa. Palasimme illemmalla vielä uudestaan puistoalueelle, sillä leijonat ilmestyvät usein hämärän tullessa. Pettymykseksemme emme nähneet leijonia, mutta näimme päivällä puussa olleen leopardin maassa. Upee näky! Iltaretken kruunasi muutama aivan läheltä nähty norsu ja auton vieressä, mudassa kylpeneet virtahevot.



31.1 DAY 4, Kisoro

Ajopäivä taas. Sade piti meille seuraa lähes koko matkan ja teiden varret alkoivat muuttua punaisen kuraisiksi. Huonosta säästä huolimatta maisemat olivat huikeat! Vuoria kohosi toinen toistaan korkeammalle ja niiden rinteet olivat täynnä peltoplänttejä. Matkalla näkyi myös paljon paimentolaisia lammas- ja lehmälaumoineen. Onneksi tie oli asfaltoitu, joten matkanteko vuoristoisessa maastossa sujui hyvin... kunnes pääsimme lähemmäs Bwindin kansallispuistoa, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä. Alkoi mutkikas hiekkatie ja matka tyssäsi siihen kun kuorma- auto oli jäänyt jumiin mutaan. Meille viitottiin, että ohi ei pääse ja siksi jouduimme kääntymään ympäri. Suunnitelmat siis uusiksi. Päätimme ajaa alas laaksoon Kisoro- nimiseen kaupunkiin.


1.4 DAY 5, Mgahinga National Park

Sään ja teiden kunnon takia emme matkanneetkaan Bwindiin, jonne alunperin meidän piti mennä. Kisoron vieressä on Mgahingan kansallispuisto, jossa asustaa myös vuoristogorilloja. Puisto kuuluu samaan luonnonsuojelualueeseen kuin Bwindi ja se yltää myös Kongon ja Ruandan puolelle. Mgahingan alueella on kolme isoa tulivuorta.
Opas ja vartija mukanamme lähdimme etsimään gorillalaumaa, johon kuului 5 hopeaselkää (silver back, yli 12 vuotias urosgorilla), 2 täysikasvuista naarasta, 2 nuorta gorillaa sekä yksi 2 vuotias pikkugorilla eli yhteensä 10 gorillaa. Lauma on siitä erikoinen, että siinä on 5 hopeaselkää kun normaalisti laumaa johtaa yksi sellainen. Tälläkin laumalla on yksi johtaja ja normaalista poiketen lauman hopeaselät elävät sovussa ilman tappeluita. Kävelimme Muhabura- vuoren rinnettä ylöspäin. Alkumatkasta maasto oli helppokulkuista, mutta mitä lähemmäs pääsimme gorilloita sitä vaikeammaksi maasto muuttui. Kasvillisuus oli tiheämpää ja polut pienempiä. Joka aamu joukku jäljittäjiä lähtee etsimään gorillalaumaa, jotta he voivat tarkkailla niiden käytöstä. Päästyään lauman jäljille he jättävät puukeppejä merkiksi oppaille. Merkin kohdalta opas ottaa yhteyden jäljittäjiin ja saa ohjeet minne suunnata. Oppaamme kertoi meille alueen kasvillisuudesta ja historiasta. Vuonna 1991 alue muutettiin suojelualueeksi ja alueella asunut Batwa- kansa joutui poistumaan sieltä. Batwat käyttivät alueen kasvillisuutta lääkkeinä ja ravintona. Kävelimme maastossa n. 45min kunnes saavutimme jäljittäjät ja he veivät meidät gorillojen luo. Onneksemme alkoi sade, joka tarkoitti sitä, että yleensä gorillat ovat aloillaan sateen suojassa. Kävellessämme kohti laumaa näimme yhden hopeaselän kävelemässä aivan vieressämme olleen puskan toisella puolella. Näky oli henkeäsalpaava ja tuntui, että kaikki muu pysähtyi gorillan mennessä ohitsemme. Jatkoimme pienen matkan eteenpäin ja näimme lauman pitelemässä sadetta kasvillisuuden suojassa. Meitä neuvottiin olemaan paikoillaan, jos gorilla liikkuu meitä kohti. Ja jos olisi pakko liikkua, pitää liikkua peruuttaen ja olla katsomatta gorillaa silmiin. Meillä oli tunti aikaa nauttia gorillojen seurasta. Jäljittäjät veivät meitä koko ajan paremmille kuvauspaikoille. Löysimme kaksi hopeaselkää, yhden nuoren ja yhden naaraan kyyhöttämässä puiden alla. Toinen hopeaselistä istui kädet puuskassa ja tuijotteli meitä. Nuori gorilla oli utelias ja tuli lähemmäs meitä. Juniori kiipesi kuitenkin viereiseen puuhun ja katseli meitä sieltä. Vanhin hopeaselkä selvästi kommunikoi toisen hopeaselän kanssa ja pian vanhin nousi ylös ja lähti. Kyllä siinä hieman säikähti kun niin iso eläin lähti liikkeelle. Jalat olivat kuin liimattuna maassa ja ajattelin koko ajan "ei saa liikkua, ei saa liikkua, ei saa liikkua". Kun johtaja lähti liikkeelle, muut seurasivat perässä. Jäljelle jäänyt toinen hopeaselkä nousi jaloilleen ja rummutti rintaansa ennen kuin lähti vanhimman perään. Huikee näky ja huikeen kuulosta! Jäljittäjät lähtivät gorillojen perään. Löysimme vielä yhden hopeaselän syömässä vähän matkan päässä. Sade oli lakannut ja siksi gorillat olivat taas liikkeessä. Seurasimme lauman nuorimman hopeaselän ruokailua n. 6 metrin päästä. Gorilla syö n 80% hereillä olostaan ja liikkuu aina sinne missä on ruokaa. Päivän aikana gorilla voi vaeltaa jopa 80km. Gorillat elävät n. 55 - 60 vuotiaiksi ja lauman vanhin hopeaselkä oli 48- vuotias. Oppaat ja jäljittäjät tunnistavat gorillat niiden koosta ja kuonosta. Gorillan nenä on uniikki eikä toista täysin samanlaista ole. Hopeaselät tunnistaa näiden lisäksi selän hopeasta värityksestä. Iloksi ja yllätykseksi tämä nuori hopeaselkä päätti siirtyä paikaltaan ruokailemaa lähemmäksi meitä. Siinä se mutusti juuria kahden metrin päässä meistä. Aivan käsittämätöntä. Gorilla lähti kuitenkin pian liikkeelle ja pienen välipalan jälkeen jatkoi taas matkaansa. Seurasimme sitä ja löysimme lisää gorilloja. Pienellä alueelle näimme 6 gorillaa ruokailemassa. Kaksi oli puissa syömässä ja hopeaselkä sekä pikkugorilla emonsa kanssa olivat maassa. Pikkugorilla katsoi mallia hopeaselästä ja yritti matkia sen liikkeitä. Liikkuessaan kasvillisuuden seassa gorillat menevät läpi siitä mistä haluavat. Pieniä puita ja pensaita kumottiin tuosta noin vain. Olimme aivan asutuksen lähellä ja vain kiviaita erotti gorillat asutuksesta ja pelloista. Tunti vierähti nopeasti ja meidän oli aika jättää gorillat rauhaan. Kiipesimme kiviaidan yli ja paluureittimme kulki peltojen halki, sillä se oli nopeampi ja helpompi, vaikkakin kovin kurainen sateiden takia. Fiilis oli uskomaton! Ja on edelleen. Pääsin katsomaan noin uskomattoman hienoon paikkaan noin uskomattoman hienoja ja uhanalaisia eläimiä. Ihan käsittämätöntä.
Gorillavierailun ja diplomien jaon jälkeen kävimme lounaalla ja aloitimme paluumatkan. Ajoimme Mbararaan asti ja saavuimme sinne vasta pimeällä. Ehdimme kuitenkin pysähtyä ihastelemaan vuoristomaisemia muutamaankin otteeseen. Yhden pysähdyksen aikana paikallisia lapsia juoksi luoksemme ja päätimme antaa heille osan eväsbanaaneistamme. Lapset riemuitsivat saamistaan banaaneista, mutta pyysivät silti lisää. Lisää lapsia ilmaantui paikalle kuin tyhjästä ja valitettavasti banaaneja ei riittänyt kaikille.

Silver back - hopeaselkä

Silver back - hopeaselkä

Ykkös- ja kakkosmies

Sukat ja sandaalit!

2.4 DAY 6, Nile River Explorers Camp

Enpä olisi odottanut näin hienoa lopetusta reissulle! Lähdimme aamulla Mbararasta ja ajoimme Kampalan läpi Jinjaan. Oletimme, että olemme taas jossain hostellissa yötä, mutta kuskimme ajoi meidät syrjemmälle kaupungista Niilin rannalle. Vartija avasi portit Nile River Explorers Campiin ja silmiemme eteen avautui leirintäaluemeiningit. Oli telttarivistöä, kanoottitelineitä, nuotiopaikka ja tietenkin upea maisema Niilille. Söimme maittavan lounaan ja suunnittelimme melontaretkeä Niilille, mutta ukkonen pilasi suunnitelmamme. Päätimme kokeilla Flying Fox- nimistä vaijeriliukumäkeä. Kapulasta kiinni, muutama askel, liuku Niilin yläpuolelle ja tiputus veteen. Huikeen hauskaa! Rannassa oli näköalasuihkut, joista avautui maisema joelle. Suihkuissa oli myös eri teemat; sademetsässä vesi suihkusi katosta ja seinistä, vesiputouksessa vesi valui kuin olisi seissyt putouksen alla. Magee idea! Istuimme oman seurueemme kanssa iltaa paikan oppaiden ja muutaman muun turistin kanssa. Ah, kuinka ihanaa oli kuulla kunnon englantia! Oppaat olivat mm. Australiasta, Uudesta- Seelannista ja Jenkeistä. Huipputyyppejä ja huippuseuraa eli aivan loistava viimeinen ilta. Piipahdettiin myös paikallisessa baarissa, joka oli kasasta lautoja tehty baaritiski. Puolikkaat seinät ja kokonainen katto sentään löytyi. :) Kävin katsastamassa myös öisen Niilin. Sammakot ja muut pienet eläimet pitivät hurjaa meteliä joen reunoilla.

Niili

3.4 DAY 7, Kisumu

Tälläsiä aamuja lisää! Loistavan aamupalan (munaa ja pekonia) jälkeen vuokrattiin Susannan kanssa kajakki, jolla lähdimme melomaan Niilille. Meloimme kaksi tuntia ennen kuin lähdimme matkalle kohti Busiaa ja valtionrajaa. Näimme upeita, erilaisia lintuja ja muutama apinakin (red tail monkey) näkyi joen törmän puissa. Aloitimme matkan vastavirtaan ja totesimmekin, että se todellakin olli vastavirta ja paikka paikoin sai tehdä töitä, että kajakki liikkui eteenpäin :D Paluumatka olikin sitten helpompi kun meloimme lähes myötävirtaan. Mieli lepäsi melontareissulla kun sai nauttia Niilin upeista maisemista. Ajomatkalla silmiimme osui paviaaniemo pienen poikasensa kanssa. Poikanen roikkui emon vatsasta ja tuijotteli meitä tien reunalta. Rankkasateen ja ukkosen saattelemana saavuimme Groove Hut Apartmentsille illan jo hämärtyessä.

Susannan kanssa melomassa Niilillä

Reissu oli mahtava! Ajokilometrejä tuli n. 2000 ja valokuvia varmaan 500kpl. Uganda ylitti odotukset ja tarjosi aivan upean loman. Nyt jaksaa taas painaa harjottelussa seuraavat 6 viikkoa ennen viimeisen viikon lomaa. :)

Halei ja pusui!
- Anu

1/4

Katupoikia torstain 12.3 jalkapallopelistä

Auringonnousu maanantaina 16.3

Laurence Remandista

Maailman ihanin Tracy!

Kolme viikkoa täynnä ja huikeeta meininkiä edelleen! Koko ajan oppii uutta ja sopeutuu enemmän ja enemmän paikalliseen elämään. On kokkailtu kenialaista ruokaa, käyty kirkossa ja sunnuntaimarkkinoilla. Tässä vähän kuulumisia viime viikolta, joka oli viimeinen Blue Cross Centerin leivissä. Tämä ja ensi viikko kuluu terveyskeskuksessa, joka on taas aivan eri maailmansa.
Katulapset - Yöpartio

Tiistaina 10.3 kävimme iltapartiossa moikkaamassa katulapsia ja viemässä heille leipää ja maitoa. Menimme erääseen katokseen, jossa yksi joukko lapsia nukkuu yönsä. Pojat olivat aika kovissa liimahuuruissa. Isommat katupojat johtavat "jengejä" ja pitävät yleensä väkivalloin pienemmät ruodussa. Meille kerrottiin myös, että isommat pojat, tai voi varmaan puhua miehistä, käyttävät pienempiä poikia seksuaalisesti hyväksi. On todella kauheeta kuulla noita asioita. Tieto lisää tuskaa, mutta onneksi kaikkein pahimpia asioita ei (toivottavasti) tarvitse nähdä. Pojat oli todella ystävällisiä ja he kerto todella avoimesti miksi ovat kadulla. Tien viereen ajoi auto ja sieltä astui ulos länsimaalainen mies ja nainen, jotka jakoivat pojille leipää, keksejä ja mehua. Kaikki istuivat tien reunalla kiltisti ja kiittivät saamastaan ruoasta. Viereisen kaupan vartijat tulivat myös osingoille, mikä oli aivan käsittämätöntä. Blue Cross jakaa pojille leipää ja maitoa kaksi kertaa kuussa. Yhdestä leipäpaketista syö aina kaksi poikaa. Viereisen kaupan vartija osoitti pojille ketkä jakavat leivän kenenkin kanssa. Jokainen sai oman maitotetran.  Yksi pojista tarjosi ensin saamaansa mehupulloa mulle ja hetken päästä samainen poika tarjosi mulle leipää ja maitoa. Kieltäydyin kohteliaasti ja sanoin, että ruoka oli tarkoitettu hänelle, ei mulle. Itkuhan siinä tuli sitten. Ihan käsittämätöntä, että lapsi, jolla ei ole mitään, tarjoaa jollekin, joka voi ostaa mitä vain täältä, osuutta vähäisestä ruokamäärästään. Me oltiin poikien luona n. 45min, jonka jälkeen palattiin takasin Groove Hutille. Oli aika rankka keissi ja se pisti kyllä miettimään katulasten olosuhteita ihan eri tavalla kuin aikasemmin. Osa pojista on eläny kadulla ihan pienestä asti ja sanoo, että katu on heidän kotinsa. "The streets are my home. I have grown up here. In the streets you need faith. Without faith you won´t survive." Näin sanoi eräs 23- vuotias poika, joka oli asunut kadulla koko ikänsä ja mennyt Blue Crossin ohjelmaan mukaan 10- vuotiaana. Ilmeisesti katuelämä oli kuitenkin vienyt voiton.

Viimeiset kerrat Remandissa

Käytiin Remandissa keskiviikkona 11.3 ja viimeisen kerran perjantaina 13.3. Molempina päivinä juttelin Tracy- nimisen 12- vuotiaan tytön kanssa. Tracy oli Remandissa, sillä poliisi oli napannut hänet 7 viikkoa sitten mukaansa kadulta ilman sen suurempaa syytä. Poliisit keräävät katulapsia talteen, jos heitä on liian suuri määrä kadulla. Tracy joutui lähtemään pois kotoaan, sillä äitipuoli (= isän toinen vaimo) oli heittänyt hänet ulos. Tracyn oma äiti ei asu Kisumussa. Lyhyessä ajassa ehdin kiintyä Tracyyn ja sydäntä raastoi kun hän perjantaina sanoi mulle, että hänen tulee kova ikävä ja hän haluaisi lähteä mun mukaani. Jo keskiviikkona hän kysyi pitäisinkö hänestä huolta, jos hän tulisi Suomeen. Oli kamalaa ajatella, että Tracyllä selkeästi oli ajatus paremmasta elämästä, mutta hän on loukussa Remandissa, eikä tiedä koska pääsee pois sieltä. Hänen mukaansa Remandissa on tylsää ja yksinäistä, eikä hän tykkää olla siellä. Tracy kertoi, että haluaisi mennä kouluun ja isona hän haluaa olla lääkäri tai tuomari. Puhelin on täynnä kuvia tästä pikkuneidistä ja sanoinkin Tracylle lähtiessäni, että voin muistella häntä katselemalla kuvia hänestä. Tuntui uskomattoman pahalta kävellä Remandin porteista ulos. Pikkuneiti teki lähtemättömän vaikutuksen muhun.


halei ja pusui! -Anu

Walking with the children

Sunnuntaina tapasimme Mirva- open ja Agatha Christinen, paikallisen opettajan ja yhdyshenkilömme täällä, jotka veivät meidät sunnuntaisin pidettäville markkinoille. Markkinat kuhisivat myyjiä ja ostajia. Myynnissä oli aivan kaikkea lasten vaatteista hauta- arkkuihin ja työkaluista huonekaluihin. Paikalliset olivat pukeutuneet hienosti, sillä suurin osa oli tullut markkinoille suoraan kirkosta. Kävimme vain pikasesti tsekkaamassa markkinapaikan ja lähdimme sieltä Mega Cityyn, isoon kauppakeskukseen, jossa oli superiso Nakumat eli Suomen Prisman kaltainen päivittäistavarakauppa. Pikaisen kotilounaan eli sinivihreän kananmuna- sipuli- kesäkurpitsa hässäkän (master cheffien top chef Anu teki ruoan...) jälkeen suuntasimme yliopistolle, jossa teimme harjoittelusuunnitelmat. Afrikkalaiseen tapaan jo lukkoon lyödyt suunnitelmat voivat muuttua vielä useaan kertaan. Tämän hetken suunnitelmani on olla 2vkoa Blue Cross Centerissä, 2vkoa Health Care Centerissä, 3vkoa County Hospitalissa ja 3vkoa Nyanza hospitalissa. Pääsiäisen aikaan pidämme viikon loman, samoin viimeinen viikko on lomaa. Lomasuunnitelmat ovat vielä avoinna, mutta Ugandan vuoristogorillat kiinnostavat kovasti.

Maanantaina oli ensimmäinen harkkapäivä Blue Cross Centerissä. Meillä on luottomatatukuski Ben, joka vei meidät aamulla (puoli tuntia myöhässä) Blue Crossiin. Blue Crossin johtajan, Ismaelin mukaan kenialaiset eivät ole koskaan myöhässä, he ovat vain matkalla tai etsivät reittiä. Täällä pienet myöhästymiset eivät siis haittaa ollenkaan. Blue Crossissa meille kerrottiin keskuksen toiminnasta ja viikko- ohjelmasta. Ble Cross Center auttaa katulapsia, poikia, joilla on addiktioita liimaan, huumeisiin tai alkoholiin. He auttavat myös lapsia, joiden vanhemmat ovat alkoholisteja. Lapsia yritetään motivoida pääsemään eroon addiktioista ja tulemaan mukaan ohjelmaan, jotta he pääsisivät kouluun. Heitä yritetään saada myös palaamaan perheidensä luokse. Perheet sitoutuvat myös ohjelmaan; he tapaavat muita vanhempia ja saavat näin vertaistukea toisiltaan. Arkipäivinä keskuksen sosiaalityöntekijät tekevät kenttätyötä: he kiertävät Kisumun katuja etsien katulapsia ja kutsuvat heitä torstain jalkpallopeliin. Näin he saavat värvättyä lisää lapsia ohjelmaan. He käyvät myös Children´s Remad Homessa (nuorisovankila), lasten kouluissa ja kodeissa. Lauantaisin Blue Crossissa järjestetään erilaista ohjelmaa ja ruokailu ohjelmassa mukana oleville lapsille ja heidän vanhemmilleen. Meidät jaettiin neljään ryhmään ja jokainen ryhmä sai oman ohjaajan. Kuljemme ohjaajan mukana viikko- ohjelman mukaisesti. Meitä ohjeistettiin mitä kenttätyössä ei saa tehdä. Esim. koskaan ei saa luvata ruokaa tai rahaa lapsille. He muistavat lupauksen ja tulevat vaatimaan sen täyttämistä. Kisumussa on paljon katulapsia, n. 600. Jotkut lapset ovat tulleet Mombasasta asti Kisumuun saadakseen apua. He ovat matkustaneet esim. bussien perässä vararenkaassa roikkuen. Valtio ei rahoita Blue Crossin kaltaisia kuntoutuskeskuksia, vaan toimintaa rahoitetaan avustuksilla. Keskuksissa käy paljon vapaaehtoisia auttamassa. Veimme tuliaisiksi Blue Crossissa asuvalle viidelle lapselle heijastimet ja työntekijöille heijastimet ja kyniä. Veimme myös pallon pelejä varten ja muistitikun. Työntekijät olivat silmin nähden ilahtuneita lahjoista. Meille tarjottiin lounas, joka oli paistettua kaalia, riisiä ja peruna- porkkanakeittoa. Noinkin vaatimattomasta ruoasta oli tehty todella maukasta.

Tiistaina päästiin tutustumaan Blue Crossin kenttätyöhön. Kävelimme ohjaajamme kanssa satamaan etsimään katulapsia ja kutsumaan heitä torstain jalkapallopeliin keskustan urheilukentälle. Kierroksen jälkeen kävelimme Children´s Remand Homeen, joka on siis nuorisovankila. Siellä on lapsia ja nuoria, jotka ovat tuomittuja rikoksista tai, jotka poliisi on napannut mukaan sen takia, että kaduilla on liikaa katulapsia. Blue Cross pyrkii auttamaan alle 15- vuotiaita lapsia, sillä heillä on vielä mahdollisuudet ja toivoa päästä kuiville ja kouluun. Keskuksilla ja projekteilla ei ole tarpeeksi resursseja auttaa kaikkia ja sen takia raja on vedettävä jonnekin. Peli on siis raakaa. Remandissa esittelimme itsemme osalle lapsista, jonka jälkeen he yrittivät muistaa nimemme. Kun saavuimme Remandiin, lapsilla oli Talent Show kesken ja se jatkui nimileikin jälkeen. Kuulimme kolme runoa (sahiri) ja muutaman vitsin, jonka jälkeen kolme tyttöä lauloi kauniin, kenialaisen laulun. Työpäivän jälkeen ehdimme vielä Kisumu hotellin altaalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Sisäänpääsy altaalle maksoi 250Ksh (2,5e). 35 asteen helteellä uinti virkistää kivasti. Aurinko on polttavan kuuma, mutta tuulen vire helpottaa hieman. Öisin lämpötila käy alimmillaan hieman alle 20 lämpöasteessa. Pimeä tulee heti klo 19 jälkeen.

Keskiviikkona käytiin taas Remandissa tapaamassa lapsia. Meille osoitettiin omat lapset, joita haastattelimme hetken. Mun haastateltavana oli 14- vuotias poika, joka oli joutunut Remandiin jäätyään kiinni varastamisesta. Poika oli ujo ja kovin vähäsanainen enkä saanut hänestä paljoakaan irti. Tuliaisiksi Remandiin veimme karkkia sekä väriliidut. Remandin jälkeen vierailimme ohjaajamme kanssa Kibos Primary Schoolissa, jossa osa ohjelman lapsista opiskelee. Työntekijät käyvät tarkastamassa miten ohjelman lapset pärjäävät koulussa. Koulun alue oli avara ja koulurakennukset kolkkoja ja pelkistettyjä. Keskellä pihaa oli kaivo. Kouluvierailun jälkeen kävimme Kibosin kylässä limppareilla eli lounastauolla, jonka jälkeen suuntasimme Blue Crossiin hakemaan papereita kotivierailuja varten. Tarkoituksena oli käydä kahden lapsen kotona, mutta vain toisen perhe oli paikalla. Tän lapsen perhe asui kahdessa savimajassa. Toisessa asui lapsen isän ensimmäinen vaimo ja osa lapsista, toisessa taas isä toisen, nuoremman vaimonsa ja osan lapsien kanssa. Keniassa moniavioisuus on sallittu ja miehellä voi olla vaikka viisi vaimoa, kunhan ensimmäinen vaimo hyväksyy, että mies menee uusiin naimisiin. Meille kerrottiin myös, että jos esim. miehen veli kuolee, siirtyy veljen vaimo miehelle vaimoksi, halusi nainen sitä tai ei. Varsinaisen työpäivän jälkeen menin muutaman muun kanssa tapaamaan Girl to Girl Clubin perustajia. Clubi on perustettu tammikuussa 2014 tyttöjä varten, jotta he voivat yhdessä puuttua kokemiinsa epäkohtiin ja tukea toisiaan. Clubi tukee tyttöjä  arvon tuntemisessa, motivoi kouluttautumaan ja opastaa esim. hygienia- ja kuukautisasioissa. Monet tytöistä ovat useita päiviä pois koulusta kuukautisten takia, sillä he eivät tiedä itse kuukautisista tai siteistä ja tampooneista. Port Florence- sairaala on clubin toiminassa mukana ja on järjestänyt toimistotilat clubille aivan Kisumun keskustassa. Clubi toimii lahjoitusten avulla. Me osallistumme clubiin niin, että kierrämme koulun jälkeen järjestettävissä clubeissa puhumassa tyttöjen jutuista. Clubeja järjestetään eri kouluissa ympäri Kisumun aluetta. Clubiin osallistuminen on vapaaehtoistyötä ja on hienoa päästä auttamaan tyttöjä. Naisten asema täällä on erittäin huono ja tilanne on sama ympäri Afrikkaa. Tyttöjen ja naisten asemaa yritetään parantaa koko ajan, mutta työ on hidasta. Tänään oon nähnyt ja oppinut paljon uutta.
Päivä oli pitkä ja clubi- tapaamisen jälkeen käytiin pienellä porukalla syömässä Family Restaurantissa. Oma annokseni juomineen maksoi 300Ksh (3e). Illalla tuskailtiin vielä nettiyhteyksien ja sähkökatkosten kanssa.

Torstaina pelattiin katulasten kanssa jalkapalloa keskustan urheilukentällä. Lapset saapuivat paikalle liimapullojensa kanssa hyvin pitkälti sovittuun aikaan. Useat kävelivät ilman kenkiä ja kaikilla oli yllään luvattoman törkyiset vaatteet. Pojat olivat surullinen näky liimapullojensa kanssa; lähes kaikki olivat liimahöyryissä, puhe sammalsi ja ajatus ei juossut. Blue Crossin sosiaalityöntekijät käskivät poikia laittamaan liimapullot piiloon kun juttelivat meille. Kauaa eivät jäbät jaksaneet jutustella ilman liimaa. Ketterästi pojat kuitenkin pelasivat jalkapalloa ja liimakeuhkoistaan huolimatta jaksoivat juosta kiitettävän hyvin. Pelin jälkeen pelaavat lapset vietiin suihkuun ja syömään. Torstai on mitä todennäköisimmin ainut päivä viikosta kun he saavat kunnon ruokaa. Blue Cross tarjoaa pojille myös vaatteita ja kenkiä. Eräs poika kertoi olleensa kadulla viisi vuotta ja lähteneen kotoaan äitipuolen heitettyä häntä veitsellä. Hän kertoi lopettavansa liiman imppaamisen kunhan saa sponsorin, joka maksaa hänen koulunsa. Kamalia kohtaloita täällä näkee ja tulee tosi avuton olo kun ei voi auttaa. Onneksi ainakin Blue Crossissa on ihmisiä, jotka haluavat auttaa katulapsia.

pusui ja halei! -Anu

Remand, 4.3.2015

Remand, 3.3.2015

Jalkapallopeli, 5.3.2015

Kibos Primary School, 4.3.2015

Kibos, 4.3.2015

Lost in Kisumu

Kisumi international airport, 25.2.2015

The Duke of Breeze- Rooftop, 26.2.2015

Kisumun ulkopuolelta, 27.2.2015

Hipposafari, 28.2.2015

Hipposafari, 28.2.2015

Hipposafari, 28.2.2015

Tilapia- kala, 28.2.2015

Chabati, 28.2.2015

Huikeeta! Niin huikeeta. Lähes vuorokauden matkustamisen ja noin tunnin unien jälkeen saavuttiiin keskiviikkoaamuna Kisumuun, Viktoriajärven rannalle. Lentokoneesta avautui upeet maisemat vuoristoihin ja aaltoilevaan maastoon. Opettaja Mirva oli kentällä vastassa kahden Masenon yliopiston opettajan kanssa. Lentokentältä matkattiin bussilla asunnolle, Groove Hut Apartmentsille. Päästiin heti tutustumaan vasemmanpuoleiseen liikenteeseen ja liikenteessä vallitsevaan järjestäytyneeseen kaaokseen. Ihan en ite lähtis ajelemaan siihen sekamelskaan, riittää että istuu kyydissä. Groove Hutissa saatiin asunnot; neljän hengen asunnot kahdella makuuhuoneella, olohuoneella ja keittiöllä. Kaksi kylppäriä ja parvekettakin löytyy. Asunto sijaitsee ihan keskustan tuntumassa ja läheltä löytyy hedelmätori ja kauppoja. Kun oltiin asetuttu kämppiin ja vaihdettu kevyempää vaatetta päälle, lähdettiin nostamaan rahaa, hakemaan paikalliset liittymät ja syömään. 1euro on 100 Kenian shillinkiä. Liittymän osto oli suhteellisen mielenkiintosta; etukäteen maksetaan valitsema summa, jolla saa tietyn verran puheaikaa ja gigoja netin käyttöön. Ja sitten kun ne loppuu, ostetaan lisää. Syötiin Java- nimisessä ravintolassa. Hamppariateria juomineen makso 10e. Palattiin asunnolle kaupan kautta ja loppuilta meni asettuessa aloilleen. Jännästi uni tuli aikasin :).
Torstaiaamuna naapurin kukko herätteli jo aamuyöstä ja uudestaan seiskan pintaan, jolloin nousin ylös. Vapaapäivä oli edessä ja huonekavereiden kanssa suunnattiin kävellen Impala parkkiin katsomaan eläimiä. Se reissu jäi vain kävelyreissuksi, sillä eläintarhan sisääspääsymaksu oli 25dollaria eikä hintaan kuulunut opastusta. Käveltiin asunnolle, josta lähdettiin pienen levon jälkeen hedelmätorille. Peltihallin vieri vieressä olevat pöydät notku erilaisista hedelmistä ja vihanneksista. 15eurolla saatiin kämpälle iso kasa hedelmiä ja vihanneksia. Illalla käytiin vielä läheisellä The Duke of Breeze- kattoterassilla yksillä. Siideri makso 2e, samoin bisse. Auringonlaskun jälkeen mentiin takasin kämpille ja matkalla ehdittiin ihmetellä kadulla vaeltavia lehmiä.
Perjataina käytiin tutustumassa yhteen harjoittelupaikoista. Blue Cross Center on kuntoutuskeskus pojille, jotka ovat addiktuneita huumeisiin, liimaan tai alkoholiin. Osa pojista on kodittomia ja osaa yritetään saada takaisin oman perheen luokse. Pojat käyvät koulua ja me päästään harjottelussa kouluun mukaan. Päästään myös käymään kylissä lasten kodeissa. Paikka oli vaatimaton, mutta pihan istutukset tekivät siitä kodikkaan. Matkustettiin kuntoutuskeskukselle matatulla, joka on 12 hengen pikkubussi. Bussiin mahtui yllättäen 21 ihmistä ja kuulemma parhaimmillaan 25 on ollut kyydissä. Meno oli aika hurjaa! :D Elämä kaupungin ulkopuolella oli enemmän sitä Afrikkaa, mitä olin kuvitellut.
Täällä vallitsee boheemi tunnelma ja kaikkialla on järjestelmällinen kaaos. Paikalliset tervehtii ohimennessä, etenkin miehet. Jokaisen kaupan ovella on mies- ja naisvartijat metallintunnistimien kanssa tarkastamassa sisään menijän. Kadulla kulkee poliiseja rynnäkkökiväärien kanssa. Kauppojen kassatyöntekijällä harvemmin on kiire piipata ostoksia vaikka jono olisi kuinka pitkä. Elämäntyyli täällä on aika lepposta ja kiireetöntä.
Lauantai oli ihan huippupäivä! Aamusta lähdettiin oppaan mukana hipposafarille. Hypättiin banaaniveneeseen ja ajeltiin Viktoriajärvelle bongaamaan hippoja. Opas ohjasi veneen kahteen eri paikkaan, missä nähtiin yhteensä 6 hippoa. Opas vei meidät tutustumaan myös kalastajamestaan, joka oli aivan huikee paikka. Kamalasti ihmisiä joka paikassa ja kalaa ympäriinsä. Kierrettiin paikka ja lähdettiin veneellä takaisin lähtöpisteelle. Mentiin porukalla lounaalle oppaan ehdottamaan paikkaan järven rannalle. Tilattiin Tilapia- kalaa ja chabattaa, joka on maissilettua. Ruoka oli loistavaa! Hipporeissu ja lounas kustansi molemmat 600Ksh eli 6euroa. Iltapäivä vietettiin Sunset hotellin altaalla. Oli virkistävää päästä uimaan, sillä lämpötila oli sellasta +34 astetta. Matka hotellille taitettiin tuktukilla, joka on kilmipyöräinen mopo. Mopossa on koppi, johon mahtuu 4-5 henkeä istumaan. Muutaman kilometrin matka maksoi koko porukalta 200Ksh eli 2e. Uinnin ohessa nautittu pieni hedelmäviinipullo maksoi 250Ksh eli 2,5e. Illalla käytiin isommalla porukalla Rooftopissa, josta on muodostumassa kantapaikka. Iltapalaksi nappasin sieltä chabattaan käärittyjä kasviksia ja siiderin (550Ksh = 5,5e). Jälleen kerran tosi hyvää ruokaa!


halei ja pusui! -Anu