Kolmen viikon kinkku kunnallisessa sairaalassa lusittu. Huhhuh, en haluais olla tälläsessä mestassa hoidossa. Kuvia en kehdannut ottaa, etenkään potilaista. Kuvitelkaa vanha betonirakennus, lohkeileva maali seinissä, ränsistyneet ikkunat ja putkisängyt ohkasilla patjoilla ja peitoilla. Ei lämmitystä, ei vesivessaa, ei suihkua. Ja kärpäsiä aivan joka paikassa. Mitä todennäköisemmin rakennukset ovat myös homeessa. Potilasvuoteet ovat vähintään yhtä karuja kuin rakennuksetkin, mutta malariaverkot niistä löytyvät. Osastoilla hoitajia oli 1-3 ja opiskelijoita vaihteleva määrä. Ja sanovat vielä, että Keniassa on hyvä sairaanhoito. En haluu edes tietää minkälaista se on muualla Afrikassa...
Medical ward (women)
Osasto vastaa Suomen sisätauti osastoa ja miehille ja naisille on omat osastot. Naisten osastolla oli potilaita, joilla oli mm. malariaa, tuberkuloosia, aivokalvontulehdusta, masennusta, psykooseja sekä aivoverenkierron häiriöitä. Jokaisella potilaalla on kanyyli kädessä ja sitä kautta annetaan suonensisäiset lääkkeet (IV). Normaalin käytännön mukaan suoniyhteys tulee pitää auki Ringer- liuksella tai vastaavalla nesteellä, jotta suoni ei tukkeudu. Täällä niin ei tehdä, sillä nesteitä ei ole tarpeeksi saatavilla. Monesti lääkettä annettaessa suoni on (ainakin osakseen) tukossa ja lääkkeen anto on erittäin kivuliasta. Suun kautta annettavia lääkkeitä sai vain harva. Tällä osastolla jokaisella potilaalla oli oma sänky, mutta joillain osastoilla sänky saatetaan joutua jakamaan toisen potilaan kanssa. Monet potilaista ovat aliravittuja ja fyysisesti erittäin huonossa kunnossa. Sairaalaan tullaan kuulemma vasta viime tipassa, sillä petipaikka, potilaskansio, lääkkeet, kuvantamiset ja tutkimukset sekä ruoka maksavat eikä kaikilla ole niihin varaa. Potilaita menehtyy paljon ja kuoleman kohtaaminen ja käsittely on aivan toista kuin Suomessa. Jouduimme esimerkiksi Susannan kanssa kahdesti pyytämään lääkäriä paikalle toteamaan potilaan kuolleeksi. Reilu 5min myöhemmin lääkäri tuli paikalle ja päätti aloittaa (turhaan) elvytyksen. Vasta tämän jälkeen shokissa ollut omainen tajusi tilanteen. Toisen potilaan kohdalla hoitaja vain hymähti kun sanoin hänelle, että en tunne potilaan pulssia. Kukaan osaston henkilökunnasta ei huomioinut surevaa omaista mitenkään. Ei suruvalitteluja, ei katsekontaktia, ei mitään. Osaston toiminta oli mun mielestä järkyttävää ja jouduin ottamaan pienen breikin osaston ulkopuolella. Myöhemmin päätin kokeilla kepillä jäätä ja kysyin lääkäriltä onko normaalia, ettei lääkäri mene heti potilaan luokse, jos hoitaja pyytää. Esitin kysymykseni suhteellisen kärjistetysti ja vähän jopa kritisoin osaston toimintaa. Kerroin myös mielipiteeni siitä, miten omainen joutuu odottamaan tietoa potilaan tilasta. Sain ympäripyöreän vastauksen, joka ei kuitenkaan vastannut kysymykseeni. Päätin jättää asian sikseen, sillä huomasin, että kysymykseni aiheutti hermostuneisuutta lääkärin ja opiskelijoiden keskuudessa.
Aamuisin yöhoitaja antaa raportin illan ja yön tapahtumista. Joka aamu on lääkärin kierto ja kaikki potilaat käydään läpi. Samaan aikaan annetaan myös aamulääkkeet. Lakanat vaihdetaan kolme kertaa viikossa, jos ne ovat tarpeeksi likaiset. Potilaskontakti on lähes olematon, jos vertaa Suomen malliin. Lääkäri saattaa ihan vaan tökkiä potilasta kynällä ja samalla vain puhua hoitajille. Henkilökunta usein myös nauraa potilaan vierellä ja yleensä naurun kohteena on itse potilas. Erään aamuraportin aikana henkilökunta naureskeli potilaalle, joka oli yrittänyt itsemurhaa myrkyttämällä itsensä. Potilailla ei ole mahdollisuutta käydä suihkussa osastolla ja vain kävelemään kykenevät pystyvät käyttämään osaston perällä olevaa vessaa. Ne, jotka eivät pysty tai jaksa kävellä käyttävät vessana sängyn vierellä olevaa pesuvatia. Joillain potilailla oli kestokatetrit. Osalla potilaista on omainen koko ajan vierellä. Omainen on se, joka syöttää ja pesee potilaan. Hoitajat eivät pesuja tee, vaikka osaston seinällä olevan ilmoituksen mukaan se kuuluu hoitoon. Aamupäivän päätteeksi hoitajat kirjaavat potilaskansioihin aamulla annetut lääkkeet ja kuvaavat muutamilla sanoilla potilaan vointia. Yleensä iltapäivällä osastolle tulee uusia potilaita, mutta aamupäivienkin aikana jokunen potilas saattaa "kirjautua sisälle" eli vain saapua osastolle ja mennä vapaaseen, pedattuun sänkyyn. Tästä potilaiden osastolle otosta mulla ei ole tän enempää informaatiota. Osastolla vaeltaa myös kaksi potilasta, jotka eivät ole enää sairaalahoidon tarpeessa. Heillä ei vain ole paikkaa minne mennä ja toinen ei edes muista mistä on tullut. Heidät on pidettävä osastolla, sillä kunnallinen sairaala ei voi vain jättää potilaita heitteille.
Osastolta lähdettyäni kuulin, että infuusioletkut ja kanyylit, jotka Susannan kanssa lahjoitimme osastolle, oli käytetty muutaman päivän aikana. Kellään potilaista viemiämme tarvikkeita ei ollut käytössä. Epäilykseni tavaroiden kohtalosta heräsi kun kuulin, että kirurgiselle osastolle lahjoitetut haavataitokset olivat myös käytetty, mutta yhdelläkään potilaalla niitä ei nähty. Pisti kyllä miettimään, että kannattaako lahjottaa mitään osastoille, jos tavarat vaan mystisesti katoaa jonnekin...
Maternity ward
Synnytysosasto. Äitiyshoitotyö ei varsinaisesti kuulu mun täällä tehtäviin opintoihin, mutta halusin vierailla osastolla saadakseni paremman kokonaiskuvan Kenian terveydenhuollosta.Tällä osastolla hygieniaan ja aseptiikkaan kiinnitettiin parempaa huomiota etenkin lääkärien toimesta. Synnytyksessä käytetyt välineet "steriloidaan" uittamalla ne kolmessa eri ämpärissä, joista viimeisessä on steriloivaa ainetta. Välineet jätettiin kuivumaan (huom. steriileinä) ämpärin ja käsienpesualtaan väliin. Siitä ne käärittiin kangasliinan sisään odottamaan varsinaista paketointia. Ihan pikkasen epäilyttää välineiden steriiliys... Itse alatiesynnytys tapahtuu yllätys yllätys samalla tavalla kuin meille Suomessa. Paitsi täällä ei kipulääkkeistä ole tietoakaan eli synnytys tapahtuu täysin luomuna. Kätilöillä oli homma hanskassa ainakin näin maallikon silmin katsottuna. Kahta vauvaa jouduttiin elvyttämään, mutta tilanteissa kätilöt toimivat ripeästi ja turhia odottelematta. Molemmat vauvat selvisivät. Synnytyssalissa oli kolme synnytyssänkyä, joiden väleissä oli vain verhot. Salissa oli yksi lämpöalusta, johon vastasyntyneet vauvat laitettiin. Näin kolme synnytystä ja niitä katsoessa ei tullut sellasta yököttävää tai ällöttävää oloa, vaikka ennen osastolle menoa epäilin, että näin kävisi. Edes välilihan ompelun katsominen ei aiheuttanut mitään erikoisempia olotiloja. Synnyttäviä naisia ei kannusteta mitenkään, enemmänkin tylytetään, jos ei ponnista kunnolla tai jos tekee jotain väärin. Eräälle ensisynnyttäjälle naureskeltiin kun hän laittoi lapselleen ensimmäistä kertaa vaippaa päälle ja se sattui menemään väärin päin. Paikallisilta hoitajilta puuttuu sellanen hienovarasuus potilaita kohtaan.
Huvittavinta näiden muutaman päivän aikana oli osaston johtava hoitaja, joka pyöri ympäri salia ja osastoa tärkeänä eikä tehnyt juuri mitään. Hän osallistui synnytykseen vain, jos toinen hoitaja oli toisessa synntyksessä. Seurasin yhtä synnytystä, joka jäi sitten näkemättä kun rouva johtaja vetäsi verhon kiinni mun nenän edestä. Niin, no en mä sitä synnytystä oliskaan halunnut nähdä. Verhoepisodi tapahtui toistamiseen myöhemmin, mutta tällä kertaa vain naurahdin ja astuin takaisin verhon toiselle puolelle. Täällä voi huoletta vaan naurahtaa tollasille jutuille ja unohtaa ne saman tien. Samoin, jos joku arvostelee omaa toimintaa niin antaa mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Itteensä ei ainakaan kannata ottaa mitään ja joka väliin voi aina todeta, että Suomessa asiat tehdään vähän toisin, jos joku ihmettelee miksi teen jotain tietyllä tavalla.
Pediatric ward
Noniin, lastenosasto. Olin pari päivää täälläkin tsekkaamassa eroaako lasten hoito aikuisten hoidosta. Ja kyllähän se eroaa. Lapsiin panostetaan enemmän kuin aikuisiin. Lastenosastolla oli 1kk - n. 10 vuoden ikäsiä lapsia, joilla oli erilaisia sairauksia tai ongelmia, mm. hengitysvaikeuksia, malaria, aivokalvontulehdus, keuhkokuume, anemia ja aliravitsemus. Osasto yllätti positiivisesti, sillä odotin paljon pahempaa. Lapset oli kyllä tosi kipeitä ja osa oli tosi huonossa kunnossa, mutta odotin jotain vielä pahempaa. Osasto oli jaettu kolmeen huoneeseen; 1 huoneessa oli kaikista sairaimmat ja huonokuntosimmat, 2 huoneessa paremmassa jamassa olevat ja 3 huoneessa oli aliravitut lapset. Yllätyksekseni aliravittujen huone ei ollut täynnä, siellä oli neljä vauvaa ja yksi isompi poika. 1 huoneessa kaksi pientä lasta sai CPAP- hoitoa hengitysvaikeuksien takia. Lasten äidit on koko ajan lasten rinnalla. Isät ovat mitä ilmeisemmin töissä, jotta voivat maksaa sairaan lapsen hoidon ja elättää muun perheen. Alle 5- vuotiaille lääkkeet ovat ilmaisia, samoin vitaalielintoimintojen mittaus ja seuranta. Yli 5- vuotiaat sen sijaan joutuvat maksamaan 20- 50Ksh (20- 50snt) / annos. Potilaskansio maksaa kaiken ikäisille 50Ksh.
Tälläkin osastolla aamu alkaa raportilla, jota seuraa lääkkeenjako ja lääkärin kierto. Kaikilla lapsilla on kanyylit, myös ihan pienimmillä vauvoilla. Seurasin vierestä kun lääkäri kanyloi vain muutamien viikkojen ikäisen, pienen vauvan sekä 5- vuotiaan pojan, jonka kädet hän rei´ itti ihan huolella, sillä kanyyli ei vain osunut suoneen.
Surgical ward
Tällä osastolla harjottelin haavahoitoa ihan olan takaa. Päivän kaava on täälläkiin: raportti, pikakatsaus potilaista osastolla, haavanhoito ja lääkkeenjako sekä lääkärin kierto, kirjaus. Potilaita oli osastolla keskimäärin 25, joista lapsia oli kolme. Osastolla hoidetaan palovammoja, jalkojen turvotuksia, murtumia, diabeettisiä haavoja sekä leikkauksen jälkeisiä haavoja. Muutamalla miespotilaalla oli eturauhassyöpä ja heiltä oli otettu koepalat kasvaimista. Muutama potilas roikkui osastolla, sillä ei heillä ei ollut varaa maksaa sairaalamaksuja. Osallistuin paljon haavahoitoon ja oli kiva, kun hoitajat antoi mun ja Susannan touhuta kahdestaan osastolla. Vietiin omia haavanhoitotarvikkeita mukana, joita käytettiin itse. Myös tältä osastolta lahjoitetut välineet oli mystisesti kadonneet edellisellä viikolla. Sairaalalla on pulaa tarvikkeista ja esimerkiksi puhtaita liinavaatteita ei riitä kaikille. Osastoilla vaihdetaan ainoastaan kaikista likaisimmat lakanat. Hoidettiin muutamana päivänä kehitysvammaisen tytön kolmannen asteen palovammaa, joka oli koko sivureiden kokoinen ja ylettyi myös säären puolelle. Aikaisempina päivinä kuuntelimme kun tyttö huusi kivusta hoitajien hoitaessa haavaa. En edes yllättynyt kun Susannan kanssa rauhassa hoideltiin haavaa, eikä tyttö huutanut puoliakaan siitä mitä edellisinä päivinä. Paikallisilta hoitajilta ei riitä sympatiaa tai empatiaa potilaille tai heidän omaisilleen. Kävimme aina moikkaamassa tyttöä ja aamuisin hän on vain naureskellut iloisena meidät nähdessään. Autoin tytön äitiä antamaan lääkkeet tytölle eräs aamu. 6 lääkäriopiskelijaa seisoi käytävän toisella puolella ja katselivat kun äiti taisteli tyttärensä kanssa. Jätin omat hommani sikseen ja menin auttamaan lääkkeenannossa. Mielessä kävi kysyä ajattelivatko he edes auttaa vai vaan katsella vierestä. En kuitenkaan sanonut mitään opiskelijoille, sillä eihän lääkärit tai lääkäriksi opiskelevat tuollaisia hommia tee. Täällä ainakaan. Äiti kiitteli kovasti avusta ja oli selkeästi huojentunut saatuaan apua. Myöhemmin vuoron aikana kun hoidimme tytön haavan ja saimme taas vilpittömät kiitokset avusta.
Osastolla sain myös kokeilla kanylointia ensimmäistä kertaa ihan oikeaan käteen (koulussa kanyloidaan tekokäteen). Vähän jäskätti kun potilaalla oli aika huonot suonet eikä niitä nähnyt kunnolla, mutta kaikesta huolimatta onnistuin. Oli ihan huippuhyvä fiilis sen jälkeen! Tällä osastolla tunsi oikeasti olevansa hyödyksi potilaille. Monet potilaat kysyivät usein meiltä apua johonkin asiaan. Hoitajilta harvoin liikeni aikaa ja yleensä he kommentoivat, että hoitavat asian sitten lääkkeenjaon tai haavanhoidon jälkeen. Kova "kiire" oli koko ajan, mutta mitään ei juuri tapahtunut.
Ensi viikolla alkaa kolmen viikon setti isommassa sairaalassa, jossa kuuleman mukaan hoidetaan vaativampia potilaita ja, jossa resurssit ovat paremmat. Odotukset tosin ei ole korkealla, ettei turhaan tipahda pilvilinnoista.
halei ja pusui!
- Anu