Kolmen viikon kinkku kunnallisessa sairaalassa lusittu. Huhhuh, en haluais olla tälläsessä mestassa hoidossa. Kuvia en kehdannut ottaa, etenkään potilaista. Kuvitelkaa vanha betonirakennus, lohkeileva maali seinissä, ränsistyneet ikkunat ja putkisängyt ohkasilla patjoilla ja peitoilla. Ei lämmitystä, ei vesivessaa, ei suihkua. Ja kärpäsiä aivan joka paikassa. Mitä todennäköisemmin rakennukset ovat myös homeessa. Potilasvuoteet ovat vähintään yhtä karuja kuin rakennuksetkin, mutta malariaverkot niistä löytyvät. Osastoilla hoitajia oli 1-3 ja opiskelijoita vaihteleva määrä. Ja sanovat vielä, että Keniassa on hyvä sairaanhoito. En haluu edes tietää minkälaista se on muualla Afrikassa...
Medical ward (women)
Osasto vastaa Suomen sisätauti osastoa ja miehille ja naisille on omat osastot. Naisten osastolla oli potilaita, joilla oli mm. malariaa, tuberkuloosia, aivokalvontulehdusta, masennusta, psykooseja sekä aivoverenkierron häiriöitä. Jokaisella potilaalla on kanyyli kädessä ja sitä kautta annetaan suonensisäiset lääkkeet (IV). Normaalin käytännön mukaan suoniyhteys tulee pitää auki Ringer- liuksella tai vastaavalla nesteellä, jotta suoni ei tukkeudu. Täällä niin ei tehdä, sillä nesteitä ei ole tarpeeksi saatavilla. Monesti lääkettä annettaessa suoni on (ainakin osakseen) tukossa ja lääkkeen anto on erittäin kivuliasta. Suun kautta annettavia lääkkeitä sai vain harva. Tällä osastolla jokaisella potilaalla oli oma sänky, mutta joillain osastoilla sänky saatetaan joutua jakamaan toisen potilaan kanssa. Monet potilaista ovat aliravittuja ja fyysisesti erittäin huonossa kunnossa. Sairaalaan tullaan kuulemma vasta viime tipassa, sillä petipaikka, potilaskansio, lääkkeet, kuvantamiset ja tutkimukset sekä ruoka maksavat eikä kaikilla ole niihin varaa. Potilaita menehtyy paljon ja kuoleman kohtaaminen ja käsittely on aivan toista kuin Suomessa. Jouduimme esimerkiksi Susannan kanssa kahdesti pyytämään lääkäriä paikalle toteamaan potilaan kuolleeksi. Reilu 5min myöhemmin lääkäri tuli paikalle ja päätti aloittaa (turhaan) elvytyksen. Vasta tämän jälkeen shokissa ollut omainen tajusi tilanteen. Toisen potilaan kohdalla hoitaja vain hymähti kun sanoin hänelle, että en tunne potilaan pulssia. Kukaan osaston henkilökunnasta ei huomioinut surevaa omaista mitenkään. Ei suruvalitteluja, ei katsekontaktia, ei mitään. Osaston toiminta oli mun mielestä järkyttävää ja jouduin ottamaan pienen breikin osaston ulkopuolella. Myöhemmin päätin kokeilla kepillä jäätä ja kysyin lääkäriltä onko normaalia, ettei lääkäri mene heti potilaan luokse, jos hoitaja pyytää. Esitin kysymykseni suhteellisen kärjistetysti ja vähän jopa kritisoin osaston toimintaa. Kerroin myös mielipiteeni siitä, miten omainen joutuu odottamaan tietoa potilaan tilasta. Sain ympäripyöreän vastauksen, joka ei kuitenkaan vastannut kysymykseeni. Päätin jättää asian sikseen, sillä huomasin, että kysymykseni aiheutti hermostuneisuutta lääkärin ja opiskelijoiden keskuudessa.
Aamuisin yöhoitaja antaa raportin illan ja yön tapahtumista. Joka aamu on lääkärin kierto ja kaikki potilaat käydään läpi. Samaan aikaan annetaan myös aamulääkkeet. Lakanat vaihdetaan kolme kertaa viikossa, jos ne ovat tarpeeksi likaiset. Potilaskontakti on lähes olematon, jos vertaa Suomen malliin. Lääkäri saattaa ihan vaan tökkiä potilasta kynällä ja samalla vain puhua hoitajille. Henkilökunta usein myös nauraa potilaan vierellä ja yleensä naurun kohteena on itse potilas. Erään aamuraportin aikana henkilökunta naureskeli potilaalle, joka oli yrittänyt itsemurhaa myrkyttämällä itsensä. Potilailla ei ole mahdollisuutta käydä suihkussa osastolla ja vain kävelemään kykenevät pystyvät käyttämään osaston perällä olevaa vessaa. Ne, jotka eivät pysty tai jaksa kävellä käyttävät vessana sängyn vierellä olevaa pesuvatia. Joillain potilailla oli kestokatetrit. Osalla potilaista on omainen koko ajan vierellä. Omainen on se, joka syöttää ja pesee potilaan. Hoitajat eivät pesuja tee, vaikka osaston seinällä olevan ilmoituksen mukaan se kuuluu hoitoon. Aamupäivän päätteeksi hoitajat kirjaavat potilaskansioihin aamulla annetut lääkkeet ja kuvaavat muutamilla sanoilla potilaan vointia. Yleensä iltapäivällä osastolle tulee uusia potilaita, mutta aamupäivienkin aikana jokunen potilas saattaa "kirjautua sisälle" eli vain saapua osastolle ja mennä vapaaseen, pedattuun sänkyyn. Tästä potilaiden osastolle otosta mulla ei ole tän enempää informaatiota. Osastolla vaeltaa myös kaksi potilasta, jotka eivät ole enää sairaalahoidon tarpeessa. Heillä ei vain ole paikkaa minne mennä ja toinen ei edes muista mistä on tullut. Heidät on pidettävä osastolla, sillä kunnallinen sairaala ei voi vain jättää potilaita heitteille.
Osastolta lähdettyäni kuulin, että infuusioletkut ja kanyylit, jotka Susannan kanssa lahjoitimme osastolle, oli käytetty muutaman päivän aikana. Kellään potilaista viemiämme tarvikkeita ei ollut käytössä. Epäilykseni tavaroiden kohtalosta heräsi kun kuulin, että kirurgiselle osastolle lahjoitetut haavataitokset olivat myös käytetty, mutta yhdelläkään potilaalla niitä ei nähty. Pisti kyllä miettimään, että kannattaako lahjottaa mitään osastoille, jos tavarat vaan mystisesti katoaa jonnekin...
Maternity ward
Synnytysosasto. Äitiyshoitotyö ei varsinaisesti kuulu mun täällä tehtäviin opintoihin, mutta halusin vierailla osastolla saadakseni paremman kokonaiskuvan Kenian terveydenhuollosta.Tällä osastolla hygieniaan ja aseptiikkaan kiinnitettiin parempaa huomiota etenkin lääkärien toimesta. Synnytyksessä käytetyt välineet "steriloidaan" uittamalla ne kolmessa eri ämpärissä, joista viimeisessä on steriloivaa ainetta. Välineet jätettiin kuivumaan (huom. steriileinä) ämpärin ja käsienpesualtaan väliin. Siitä ne käärittiin kangasliinan sisään odottamaan varsinaista paketointia. Ihan pikkasen epäilyttää välineiden steriiliys... Itse alatiesynnytys tapahtuu yllätys yllätys samalla tavalla kuin meille Suomessa. Paitsi täällä ei kipulääkkeistä ole tietoakaan eli synnytys tapahtuu täysin luomuna. Kätilöillä oli homma hanskassa ainakin näin maallikon silmin katsottuna. Kahta vauvaa jouduttiin elvyttämään, mutta tilanteissa kätilöt toimivat ripeästi ja turhia odottelematta. Molemmat vauvat selvisivät. Synnytyssalissa oli kolme synnytyssänkyä, joiden väleissä oli vain verhot. Salissa oli yksi lämpöalusta, johon vastasyntyneet vauvat laitettiin. Näin kolme synnytystä ja niitä katsoessa ei tullut sellasta yököttävää tai ällöttävää oloa, vaikka ennen osastolle menoa epäilin, että näin kävisi. Edes välilihan ompelun katsominen ei aiheuttanut mitään erikoisempia olotiloja. Synnyttäviä naisia ei kannusteta mitenkään, enemmänkin tylytetään, jos ei ponnista kunnolla tai jos tekee jotain väärin. Eräälle ensisynnyttäjälle naureskeltiin kun hän laittoi lapselleen ensimmäistä kertaa vaippaa päälle ja se sattui menemään väärin päin. Paikallisilta hoitajilta puuttuu sellanen hienovarasuus potilaita kohtaan.
Huvittavinta näiden muutaman päivän aikana oli osaston johtava hoitaja, joka pyöri ympäri salia ja osastoa tärkeänä eikä tehnyt juuri mitään. Hän osallistui synnytykseen vain, jos toinen hoitaja oli toisessa synntyksessä. Seurasin yhtä synnytystä, joka jäi sitten näkemättä kun rouva johtaja vetäsi verhon kiinni mun nenän edestä. Niin, no en mä sitä synnytystä oliskaan halunnut nähdä. Verhoepisodi tapahtui toistamiseen myöhemmin, mutta tällä kertaa vain naurahdin ja astuin takaisin verhon toiselle puolelle. Täällä voi huoletta vaan naurahtaa tollasille jutuille ja unohtaa ne saman tien. Samoin, jos joku arvostelee omaa toimintaa niin antaa mennä vaan toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Itteensä ei ainakaan kannata ottaa mitään ja joka väliin voi aina todeta, että Suomessa asiat tehdään vähän toisin, jos joku ihmettelee miksi teen jotain tietyllä tavalla.
Pediatric ward
Noniin, lastenosasto. Olin pari päivää täälläkin tsekkaamassa eroaako lasten hoito aikuisten hoidosta. Ja kyllähän se eroaa. Lapsiin panostetaan enemmän kuin aikuisiin. Lastenosastolla oli 1kk - n. 10 vuoden ikäsiä lapsia, joilla oli erilaisia sairauksia tai ongelmia, mm. hengitysvaikeuksia, malaria, aivokalvontulehdus, keuhkokuume, anemia ja aliravitsemus. Osasto yllätti positiivisesti, sillä odotin paljon pahempaa. Lapset oli kyllä tosi kipeitä ja osa oli tosi huonossa kunnossa, mutta odotin jotain vielä pahempaa. Osasto oli jaettu kolmeen huoneeseen; 1 huoneessa oli kaikista sairaimmat ja huonokuntosimmat, 2 huoneessa paremmassa jamassa olevat ja 3 huoneessa oli aliravitut lapset. Yllätyksekseni aliravittujen huone ei ollut täynnä, siellä oli neljä vauvaa ja yksi isompi poika. 1 huoneessa kaksi pientä lasta sai CPAP- hoitoa hengitysvaikeuksien takia. Lasten äidit on koko ajan lasten rinnalla. Isät ovat mitä ilmeisemmin töissä, jotta voivat maksaa sairaan lapsen hoidon ja elättää muun perheen. Alle 5- vuotiaille lääkkeet ovat ilmaisia, samoin vitaalielintoimintojen mittaus ja seuranta. Yli 5- vuotiaat sen sijaan joutuvat maksamaan 20- 50Ksh (20- 50snt) / annos. Potilaskansio maksaa kaiken ikäisille 50Ksh.
Tälläkin osastolla aamu alkaa raportilla, jota seuraa lääkkeenjako ja lääkärin kierto. Kaikilla lapsilla on kanyylit, myös ihan pienimmillä vauvoilla. Seurasin vierestä kun lääkäri kanyloi vain muutamien viikkojen ikäisen, pienen vauvan sekä 5- vuotiaan pojan, jonka kädet hän rei´ itti ihan huolella, sillä kanyyli ei vain osunut suoneen.
Surgical ward
Tällä osastolla harjottelin haavahoitoa ihan olan takaa. Päivän kaava on täälläkiin: raportti, pikakatsaus potilaista osastolla, haavanhoito ja lääkkeenjako sekä lääkärin kierto, kirjaus. Potilaita oli osastolla keskimäärin 25, joista lapsia oli kolme. Osastolla hoidetaan palovammoja, jalkojen turvotuksia, murtumia, diabeettisiä haavoja sekä leikkauksen jälkeisiä haavoja. Muutamalla miespotilaalla oli eturauhassyöpä ja heiltä oli otettu koepalat kasvaimista. Muutama potilas roikkui osastolla, sillä ei heillä ei ollut varaa maksaa sairaalamaksuja. Osallistuin paljon haavahoitoon ja oli kiva, kun hoitajat antoi mun ja Susannan touhuta kahdestaan osastolla. Vietiin omia haavanhoitotarvikkeita mukana, joita käytettiin itse. Myös tältä osastolta lahjoitetut välineet oli mystisesti kadonneet edellisellä viikolla. Sairaalalla on pulaa tarvikkeista ja esimerkiksi puhtaita liinavaatteita ei riitä kaikille. Osastoilla vaihdetaan ainoastaan kaikista likaisimmat lakanat. Hoidettiin muutamana päivänä kehitysvammaisen tytön kolmannen asteen palovammaa, joka oli koko sivureiden kokoinen ja ylettyi myös säären puolelle. Aikaisempina päivinä kuuntelimme kun tyttö huusi kivusta hoitajien hoitaessa haavaa. En edes yllättynyt kun Susannan kanssa rauhassa hoideltiin haavaa, eikä tyttö huutanut puoliakaan siitä mitä edellisinä päivinä. Paikallisilta hoitajilta ei riitä sympatiaa tai empatiaa potilaille tai heidän omaisilleen. Kävimme aina moikkaamassa tyttöä ja aamuisin hän on vain naureskellut iloisena meidät nähdessään. Autoin tytön äitiä antamaan lääkkeet tytölle eräs aamu. 6 lääkäriopiskelijaa seisoi käytävän toisella puolella ja katselivat kun äiti taisteli tyttärensä kanssa. Jätin omat hommani sikseen ja menin auttamaan lääkkeenannossa. Mielessä kävi kysyä ajattelivatko he edes auttaa vai vaan katsella vierestä. En kuitenkaan sanonut mitään opiskelijoille, sillä eihän lääkärit tai lääkäriksi opiskelevat tuollaisia hommia tee. Täällä ainakaan. Äiti kiitteli kovasti avusta ja oli selkeästi huojentunut saatuaan apua. Myöhemmin vuoron aikana kun hoidimme tytön haavan ja saimme taas vilpittömät kiitokset avusta.
Osastolla sain myös kokeilla kanylointia ensimmäistä kertaa ihan oikeaan käteen (koulussa kanyloidaan tekokäteen). Vähän jäskätti kun potilaalla oli aika huonot suonet eikä niitä nähnyt kunnolla, mutta kaikesta huolimatta onnistuin. Oli ihan huippuhyvä fiilis sen jälkeen! Tällä osastolla tunsi oikeasti olevansa hyödyksi potilaille. Monet potilaat kysyivät usein meiltä apua johonkin asiaan. Hoitajilta harvoin liikeni aikaa ja yleensä he kommentoivat, että hoitavat asian sitten lääkkeenjaon tai haavanhoidon jälkeen. Kova "kiire" oli koko ajan, mutta mitään ei juuri tapahtunut.
Ensi viikolla alkaa kolmen viikon setti isommassa sairaalassa, jossa kuuleman mukaan hoidetaan vaativampia potilaita ja, jossa resurssit ovat paremmat. Odotukset tosin ei ole korkealla, ettei turhaan tipahda pilvilinnoista.
halei ja pusui!
- Anu
perjantai 24. huhtikuuta 2015
sunnuntai 19. huhtikuuta 2015
Kakamega Rainforest 18.4.2015
Ai että nää on hyviä päiviä kun pääsee pois Kisumusta! Kenian kolmanneksi suurin kaupunki (Nairobin ja Mombasan jälkeen) alkaa tuntua liian pieneltä, etenkin kun pyörii paljon samoissa ympyröissä. Enää neljä harjotteluviikkoa ja sen jälkeen yksi lomaviikko ennen Suomeen paluuta. Hitto, että aika menee nopeesti!
Lauantai vietettiin kuitenkin Kakamegan sademetsässä. Kakamega on Nairobin 9. suurin kaupunki ja sijaitsee n. 35km päässä Kisumusta. Matka sademetsään taitettiin 12 hengen pakettiautolla ja matka kesti yli 2 tuntia kiinalaisten rakentamalla tiellä. Meitä oli onneksi vain 7, joten autossa oli kivasti tilaa. Tietyöt oli ehkä suurin hidaste, mutta jännitystä ajomatkalle toi myös autoon tankattu pomppubensa. Huoltoasemilla on kuulemma tapana laimentaa bensaa vedellä ja meidän autoon oli nyt tankattu vedellä jatkettua bensaa. Onneksi matkalla oli vaan isoja ylämäkiä ja auto hyyty ihan kivasti niihin. Päästiin kuitenkin perille asti muutaman ylimääräisen käännöksen ja eksymisen jälkeen. Tietöiden takia sademetsän kyltit oli revitty pois eikä opas täysin muistanut reittiä. Kyselimme paikallisilta muutaman kerran neuvoa, jonka jälkeen pääsimme Kakamegan porteille. Sieltä nappasimme mukaan myös toisen, paikallisen oppaan. Sademetsä oli helppokulkuinen leveiden polkujen takia. Metsä oli ihanan vihreä ja tuli kotoisa fiilis puiden ja mullan tuoksun keskellä. Heti polulle astuttuamme näimme korkealla puiden oksilla pienen osan Red tail monkey- laumasta, joka saattaa koostua 30-40 apinasta. Samoja apinoita, joita ihastelin Niilillä muutama viikko sitten. Silmiimme osui myös pieni Blue monkey, joka oppaan mukaan oli ilmeisesti eksynyt laumastaan. Tämä apina on nimetty sen sinisten kivesten mukaan. Kiertelimme metsässä ihastellen korkeita puita, joiden oksien lomasta paistoi aurinko. Opas kehotti meitä maistamaan Frangrant- pensaan oransseja marjoja, jotka maistuivat herneeltä. Pensaan juuria on aikoinaan käytetty sukupuolitautien hoitoon. Törmäsimme myös useisiin kuristaja viikunapuihin, jotka nimensä mukaisesti kuristavat toisen puun alleen niin, että se kuolee. Sademetsän puiden juuret ovat lähellä maan pintaa ja osakseen pinnalla, sillä maan pinnan läheisyydessä maaperä on rikkaampaa ja puu hyötyy siitä enemmän. Kävelimme aukealle paikalle keskellä metsää, joka oppaan mukaan tulee olemaan täynnä puita n. 10- 20 vuoden kuluttua. Aukean reunalla oli näkötorni, johon sai kiivetä vain omalla vastuulla. No, omalla vastuulla kiivettiin ylös ihastelemaan maisemia eli puiden oksia. Torni oli jäänyt hieman alimittaiseksi läheisten puiden kasvaessa sen ohi. Tornin alimmat raput olivat lahonneet eivätkä loputkaan olleet kummoisessa kunnossa. Hengissä selvittiin ylös sekä alas. Pienen kävelyn jälkeen oppaamme bongasi korkealla puiden oksilla kolme Black & White Colubus apinaa, kaksi aikuista ja yhden poikasen. Kameran zoomi ei riittänyt saamaan hyviä kuvia apinoista, joten tyydyin katselemaan niitä kiikarien läpi.
Iltapäivän puolella siirryimme autolla jonkin matkan päähän, josta aloitimme kiipeämisen suuren kukkulan päälle. Sade yllätti meidät lähes huipulla ja menimme sateen suojaan lepakkoluolaan, joka oli alunperin kaivettu länsimaalaisille kullankaivajille. Sadekuuro oli ohi muutamassa minuutissa ja jatkoimme kohti huippua. Rinne oli jyrkkä ja happi oli ohkasta. Ylhäällä saimme ihastella Kakamegan sademetsää koko kauneudessaan. Upeen näköstä! Boongasimme myös Black & White Horn Head- linnun, jolla oli paksu, sarven näköinen nokka. Se söi pieniä ötököitä avaamalla vain suurta suutaan. Ötökät piinasivat meitä liimautumalla hikiseen ihoon kiinni. Huipulle päästyä mun selkä oli aivan täynnä niitä. Linnustakaan en saanut hyvää kuvaa, mutta kattokaa Googlesta. :D
Paluumatkalla syötiin myöhäinen lounas Kakamegassa. Koska nälkä oli hirmuinen ja listan ruuista noin puolta ei edes löytynyt, tyydyin lautaselliseen ranskalaisia ja vesipulloon. Ja mikä parasta, lounas makso 1,4 euroa. Koko reissun hinnaksi tuli 31,7e sisältäen matkat, auton, bensat, oppaiden palkat, puistomaksun ja lounaan. Illalla mentiin porukalla vielä Green Gardeniin syömään ja juhlimaan Tellun synttäreitä. Loistopäivä!
halei ja pusui!
- Anu
Lauantai vietettiin kuitenkin Kakamegan sademetsässä. Kakamega on Nairobin 9. suurin kaupunki ja sijaitsee n. 35km päässä Kisumusta. Matka sademetsään taitettiin 12 hengen pakettiautolla ja matka kesti yli 2 tuntia kiinalaisten rakentamalla tiellä. Meitä oli onneksi vain 7, joten autossa oli kivasti tilaa. Tietyöt oli ehkä suurin hidaste, mutta jännitystä ajomatkalle toi myös autoon tankattu pomppubensa. Huoltoasemilla on kuulemma tapana laimentaa bensaa vedellä ja meidän autoon oli nyt tankattu vedellä jatkettua bensaa. Onneksi matkalla oli vaan isoja ylämäkiä ja auto hyyty ihan kivasti niihin. Päästiin kuitenkin perille asti muutaman ylimääräisen käännöksen ja eksymisen jälkeen. Tietöiden takia sademetsän kyltit oli revitty pois eikä opas täysin muistanut reittiä. Kyselimme paikallisilta muutaman kerran neuvoa, jonka jälkeen pääsimme Kakamegan porteille. Sieltä nappasimme mukaan myös toisen, paikallisen oppaan. Sademetsä oli helppokulkuinen leveiden polkujen takia. Metsä oli ihanan vihreä ja tuli kotoisa fiilis puiden ja mullan tuoksun keskellä. Heti polulle astuttuamme näimme korkealla puiden oksilla pienen osan Red tail monkey- laumasta, joka saattaa koostua 30-40 apinasta. Samoja apinoita, joita ihastelin Niilillä muutama viikko sitten. Silmiimme osui myös pieni Blue monkey, joka oppaan mukaan oli ilmeisesti eksynyt laumastaan. Tämä apina on nimetty sen sinisten kivesten mukaan. Kiertelimme metsässä ihastellen korkeita puita, joiden oksien lomasta paistoi aurinko. Opas kehotti meitä maistamaan Frangrant- pensaan oransseja marjoja, jotka maistuivat herneeltä. Pensaan juuria on aikoinaan käytetty sukupuolitautien hoitoon. Törmäsimme myös useisiin kuristaja viikunapuihin, jotka nimensä mukaisesti kuristavat toisen puun alleen niin, että se kuolee. Sademetsän puiden juuret ovat lähellä maan pintaa ja osakseen pinnalla, sillä maan pinnan läheisyydessä maaperä on rikkaampaa ja puu hyötyy siitä enemmän. Kävelimme aukealle paikalle keskellä metsää, joka oppaan mukaan tulee olemaan täynnä puita n. 10- 20 vuoden kuluttua. Aukean reunalla oli näkötorni, johon sai kiivetä vain omalla vastuulla. No, omalla vastuulla kiivettiin ylös ihastelemaan maisemia eli puiden oksia. Torni oli jäänyt hieman alimittaiseksi läheisten puiden kasvaessa sen ohi. Tornin alimmat raput olivat lahonneet eivätkä loputkaan olleet kummoisessa kunnossa. Hengissä selvittiin ylös sekä alas. Pienen kävelyn jälkeen oppaamme bongasi korkealla puiden oksilla kolme Black & White Colubus apinaa, kaksi aikuista ja yhden poikasen. Kameran zoomi ei riittänyt saamaan hyviä kuvia apinoista, joten tyydyin katselemaan niitä kiikarien läpi.
Iltapäivän puolella siirryimme autolla jonkin matkan päähän, josta aloitimme kiipeämisen suuren kukkulan päälle. Sade yllätti meidät lähes huipulla ja menimme sateen suojaan lepakkoluolaan, joka oli alunperin kaivettu länsimaalaisille kullankaivajille. Sadekuuro oli ohi muutamassa minuutissa ja jatkoimme kohti huippua. Rinne oli jyrkkä ja happi oli ohkasta. Ylhäällä saimme ihastella Kakamegan sademetsää koko kauneudessaan. Upeen näköstä! Boongasimme myös Black & White Horn Head- linnun, jolla oli paksu, sarven näköinen nokka. Se söi pieniä ötököitä avaamalla vain suurta suutaan. Ötökät piinasivat meitä liimautumalla hikiseen ihoon kiinni. Huipulle päästyä mun selkä oli aivan täynnä niitä. Linnustakaan en saanut hyvää kuvaa, mutta kattokaa Googlesta. :D
Paluumatkalla syötiin myöhäinen lounas Kakamegassa. Koska nälkä oli hirmuinen ja listan ruuista noin puolta ei edes löytynyt, tyydyin lautaselliseen ranskalaisia ja vesipulloon. Ja mikä parasta, lounas makso 1,4 euroa. Koko reissun hinnaksi tuli 31,7e sisältäen matkat, auton, bensat, oppaiden palkat, puistomaksun ja lounaan. Illalla mentiin porukalla vielä Green Gardeniin syömään ja juhlimaan Tellun synttäreitä. Loistopäivä!
halei ja pusui!
- Anu
 |
| Sademetsässä |
 |
| Laho näkötorni |
 |
| Näkötornissa |
 |
| Aaa, se olen minä! |
 |
| Lepakkoluola |
 |
| Kakamega Rainforest |
keskiviikko 15. huhtikuuta 2015
Health Care Center
Health Care Center 16. - 29.3.2015 (hehe, parempi myöhään kuin ei milloinkaan...)
Kahde viikon setti terveyskeskuksessa oli opettavainen. Erot Suomeen ovat huimat jo ihan ympäristöstä lähtien. Lohkeilevat seinät, likaiset tasot ja ulkona oleva vastaanotto- ja odotustila olivat silmiinpistävimmät. Aamuisin siivottiin edellisen päivän sotkut. Varsinaisia siivojia paikassa oli ehkä yksi, mutta hoitajat ottavat kopin siivouksesta ja potilaat otetaan vastaan sitten kun on siivottu, mutta ei ainakaan ennen aamu yhdeksää. Aamupäivät ovat kiireisiä etenkin maanantaisin ja perjantaisin. Iltapäivät sen sijaan ovat hiljaisia. Hoitajat ovat kuitenkin töissä 0800 - 1700 ja 1300 aikoihin on lounastauko. Afrikkalaiseen tapaan jotkut tulevat töihin vasta lähempänä puolta yhdeksää, toiset taas lähempänä seitsemää. Paikan päällä on yksi lääkäri ja pääasiassa potilaat vierailevat hoitajien, sosiaalityöntekijöiden luona tai laboratoriossa. Hanskoja käytettiin vain siivotessa ja HIV klinikalla, muuten toimittiin paljain käsin. Kädet pestiin vain aamulla töihin tullessa eikä käsidesistä ollut tietoakaan.
Antenatal room
Tässä huoneessa kaksi sairaanhoitajaa vastaanottaa raskaana olevat naiset ja heille tehdään neuvolatarkastus. Naiset kutsutaan yksitellen huoneeseen etunimellä ja se jää oikeastaan ainoaksi potilaan tunnistustavaksi. Tarkastukseen kuuluu verenpaineen mittaus, vatsan palpointi (=tunnustelu) ja neuvonta. Sikiön sydänääniä kuunnellaan torven näköisellä putkilolla. Sairaanhoitaja arvioi raskausviikot vatsan koon ja palpoinnin avulla. Naiset tulevat huoneeseen vihkon kanssa, jossa on tietoja heistä: nimi, ikä, osoite, siviilisääty, monesko raskaus ja arvioitu laskettuaika. Vihosta löytyy myös tiedot edellisistä synnytyksistä sekä labratulokset. Jokainen nainen käy labrassa ja sieltä saadaan tulokset HIV:stä, malariasta, veriryhmä sekä hemoglobiini. Odottavat äidit saavat Tetanus- rokotteen tullessaan tarkastukseen. Kaikki tiedot vihosta kopioidaan isoon kirjaan, "the book", joka toimii vähän niinkuin potilastietojärjesetelmänä. Kirjan merkintöjen perusteella tehdään tilastoja mm. uusista raskauksista ja HIV- positiivisista äideistä. Tilastoja voi seurata huoneen seinällä olevista pahvitauluista.
M.C.H room
Eli Mother- Child Health care. Tässä huoneessa vauvat saavat rokotusohjelman mukaiset rokotukset ja heidät tarkastetaan silmämääräisesti. Ulkokäytävällä on punnituspiste, jossa lapset punnitaan. Äidit tulevat lastensa kanssa 4 viikon välein tarkastukseen ja saamaan rokotuksia. Myös tässä huoneessa on oma iso kirja, johon merkitään vauvan saamat rokotukset. Kuten arvata saattaa, on potilastietojärjestelmä aika sekaisin välillä. Rivit vilkkuvat silmissä ja joskus rokotusmerkintä saattaa mennä väärälle vauvalle. Iästä riippuen vauva saa 1-4 rokotusta joko lihakseen, kudokseen tai ihon sisään pistettynä tai suun kautta. Huuto huoneessa on aikamoinen ja samaan aikaan huoneessa saattaa olla kolme äitiä vauvoineen; yksi antaa tietoja, toinen odottaa ja kolmas on rokotuspisteellä. Tietosuoja ei siis toteudu ihan samaan malliin kuin Suomessa. Tässäkin huoneessa potilaan tunnistaminen jää siihen, että kysytään kuinka vanha vauva on ja tieto tarkistetaan vihosta ja kalenterista. Kirjanpitoon en luottaisi täysin, sillä jossain kohtaa rivit ovat sekoittuneet ja jollekin lapselle on merkattu ylimääräisiä rokotuksia tai saatuja rokotuksia ei ole merkattu ollenkaan. Rokotukset ovat vauvoille ilmaisia. Terveyskeskus myös jakaa tuleville äideille tai jo synnyttäneille ilmaisia hyttysverkkoja malarian ehkäisyksi. Verkkoja ei tosin aina ole saatavilla.
Treatment room
Aka action room aka hoitohuone. Tässä huoneessa saa tehdä hommia! Huoneessa annetaan potilaille lääkeitä joko mukaan tai sitten ne pistetään injektiona paikan päällä. Lääkkeet annetaan pääasiassa lihakseen tai suoneen. Täällä iv (intra venous)- lääkkeet annetaan neulalla suoraan suoneen, poiketen siis Suomen tavasta antaa iv- lääkkeet tiputuksessa. Potilas saattaa käydä siis useampana päivänä saamassa lääkkeensä. Neula ja ruisku maksavat potilaalle 50Ksh (50snt) ja ne tuodaan mukana tultaessa huoneeseen. Osa lääkkeistä on ilmaisia, mutta osa maksaa. Huoneen penkillä saattaa olla neljä potilasta odottamassa vuoroaan kun yhtä pistetään verhon takana pakaralihakseen ja yhdelle isketään lääkettä suoneen penkin päädyssä. Taas potilasta kutsutaan etunimellä saamaan lääkkeensä, eikä henkilöllisyyttä todenneta mitenkään. Lääkkeen saatuaan potilas ohjataan ulos raittiiseen ilmaan odottamaan, että hänet kutsutaan huoneeseen uudestaan maksamaan. Lasiset lääkeampullit rikotaan ruosteista ikkunan karmia vasten lyömällä ampullin kaulaa metallipurkin kannella. Sirpaleita löytyy ympäri pöytää ja lattiaa, puhumattakaan ikkunan ulkopuolella olevasta sirpalekasasta. Lääkeaineisiin sekoitettava keittosuolaliuos otetaan joka kerta samalla neulalla ja ruiskulla purkista ja samalla neulalla se joka kerta tyhjennetään lääkkeen sekaan. Jokaisella potilaalla on oma neula (luojan kiitos), jolla lääkeaine vedetään potilaan tuomaan ruiskuun. N. 99% ihmisistä on neulakammo. Tässä huoneessa todella oppi löytämään suonet käsivarsista ja kämmenselältä, sillä tummasta ihosta suonet eivät löydy yhtä helposti kuin vaaleasta ihosta.
HIV clinic
HIV- klinikalla testataan ihmisiä HI- virustartunnan varalta. Testihuoneita on terveyskeskuksen puolella kaksi, toinen on ihan oikea huone ja toinen on pieni lasikoppi, jossa yksilönsuojasta pitävät huolta tuulessa leijuvat verhot. Tämä oli ainut huone, jossa käytettiin hanskoja muutenkin kuin siivotessa. Potilas tulee testiin ja aluksi hänen kanssaan puhutaan HIVstä ja miten se tarttuu, sekä suojautumiskeinoja siltä. Kenialaisista 14% on HIV positiivisia. Testi tehdään ottamalla sormenpäästä verta. Vesipisarat kerätään ohkaseen lasiputkeen, josta ne tiputetaan testiliuskan päälle. Lisäksi siihen tiputetaan tippa reaktiointiainetta. Pikatesti on valmis 10min sisällä. Yksi viiva liuskassa tarkoittaa, että testi on negatiivinen ja kaksi viivaa meinaa positiivista testitulosta. Jos pikatestistä saadaan positiivinen tulos, tehdään varmistustesti, Uni- Gold. Tämä testi on 100% varma. Jos tulos on negatiivinen (yksi viiva), ei potilaala ole HIV- tartuntaa. Jos näytöllä on kaksi viivaa, on tulos positiivinen. Tällöin potilas ohjataan viereiseen rakennukseen HIV- klinikan puolelle, jossa hän saa henkistä tukea, ohjausta sekä lääkkeet. Lääkkeet ovat ilmaisia tartunnan saanneille. Täytyy sanoa, ettei ollu kauheen hyvä fiilis todeta 13- vuotiaalle tytölle, että hänen testinsä tulos oli positiivinen. Molemmissa testeissä. Tyttö oli siskonsa kanssa testissä ja molemmat meni aivan shokkiin tuloksesta. Pahinta oli ehkä se, ettei ollut yhteistä kieltä, että olisin voinut sanoa tilanteessa jotain. Hoitaja puhui kaksikolle ja mä istuin tuppisuuna vieressä. Yritin kehonkielellä ja ilmeellä viestiä pahoitteluani, mutta en tiedä sainko viestiä perille. Rankkoja juttuja... Uskaltauduin ottamaan itseltänikin HIV- testin. Oli ihan älyttömän kuumottavaa odottaa tulosta! Odotin ja oletin negatiivista tulosta, mutta ehdin jännityksissäni jo maalata kauhukuvia kahdesta viivasta. Onneksi liuskaan ilmestyi vain yksi viiva ja sain huokaista helpotuksesta.
Halei ja pusui!
- Kanylointipäällikkö Anu
Kahde viikon setti terveyskeskuksessa oli opettavainen. Erot Suomeen ovat huimat jo ihan ympäristöstä lähtien. Lohkeilevat seinät, likaiset tasot ja ulkona oleva vastaanotto- ja odotustila olivat silmiinpistävimmät. Aamuisin siivottiin edellisen päivän sotkut. Varsinaisia siivojia paikassa oli ehkä yksi, mutta hoitajat ottavat kopin siivouksesta ja potilaat otetaan vastaan sitten kun on siivottu, mutta ei ainakaan ennen aamu yhdeksää. Aamupäivät ovat kiireisiä etenkin maanantaisin ja perjantaisin. Iltapäivät sen sijaan ovat hiljaisia. Hoitajat ovat kuitenkin töissä 0800 - 1700 ja 1300 aikoihin on lounastauko. Afrikkalaiseen tapaan jotkut tulevat töihin vasta lähempänä puolta yhdeksää, toiset taas lähempänä seitsemää. Paikan päällä on yksi lääkäri ja pääasiassa potilaat vierailevat hoitajien, sosiaalityöntekijöiden luona tai laboratoriossa. Hanskoja käytettiin vain siivotessa ja HIV klinikalla, muuten toimittiin paljain käsin. Kädet pestiin vain aamulla töihin tullessa eikä käsidesistä ollut tietoakaan.
Antenatal room
Tässä huoneessa kaksi sairaanhoitajaa vastaanottaa raskaana olevat naiset ja heille tehdään neuvolatarkastus. Naiset kutsutaan yksitellen huoneeseen etunimellä ja se jää oikeastaan ainoaksi potilaan tunnistustavaksi. Tarkastukseen kuuluu verenpaineen mittaus, vatsan palpointi (=tunnustelu) ja neuvonta. Sikiön sydänääniä kuunnellaan torven näköisellä putkilolla. Sairaanhoitaja arvioi raskausviikot vatsan koon ja palpoinnin avulla. Naiset tulevat huoneeseen vihkon kanssa, jossa on tietoja heistä: nimi, ikä, osoite, siviilisääty, monesko raskaus ja arvioitu laskettuaika. Vihosta löytyy myös tiedot edellisistä synnytyksistä sekä labratulokset. Jokainen nainen käy labrassa ja sieltä saadaan tulokset HIV:stä, malariasta, veriryhmä sekä hemoglobiini. Odottavat äidit saavat Tetanus- rokotteen tullessaan tarkastukseen. Kaikki tiedot vihosta kopioidaan isoon kirjaan, "the book", joka toimii vähän niinkuin potilastietojärjesetelmänä. Kirjan merkintöjen perusteella tehdään tilastoja mm. uusista raskauksista ja HIV- positiivisista äideistä. Tilastoja voi seurata huoneen seinällä olevista pahvitauluista.
M.C.H room
Eli Mother- Child Health care. Tässä huoneessa vauvat saavat rokotusohjelman mukaiset rokotukset ja heidät tarkastetaan silmämääräisesti. Ulkokäytävällä on punnituspiste, jossa lapset punnitaan. Äidit tulevat lastensa kanssa 4 viikon välein tarkastukseen ja saamaan rokotuksia. Myös tässä huoneessa on oma iso kirja, johon merkitään vauvan saamat rokotukset. Kuten arvata saattaa, on potilastietojärjestelmä aika sekaisin välillä. Rivit vilkkuvat silmissä ja joskus rokotusmerkintä saattaa mennä väärälle vauvalle. Iästä riippuen vauva saa 1-4 rokotusta joko lihakseen, kudokseen tai ihon sisään pistettynä tai suun kautta. Huuto huoneessa on aikamoinen ja samaan aikaan huoneessa saattaa olla kolme äitiä vauvoineen; yksi antaa tietoja, toinen odottaa ja kolmas on rokotuspisteellä. Tietosuoja ei siis toteudu ihan samaan malliin kuin Suomessa. Tässäkin huoneessa potilaan tunnistaminen jää siihen, että kysytään kuinka vanha vauva on ja tieto tarkistetaan vihosta ja kalenterista. Kirjanpitoon en luottaisi täysin, sillä jossain kohtaa rivit ovat sekoittuneet ja jollekin lapselle on merkattu ylimääräisiä rokotuksia tai saatuja rokotuksia ei ole merkattu ollenkaan. Rokotukset ovat vauvoille ilmaisia. Terveyskeskus myös jakaa tuleville äideille tai jo synnyttäneille ilmaisia hyttysverkkoja malarian ehkäisyksi. Verkkoja ei tosin aina ole saatavilla.
Treatment room
Aka action room aka hoitohuone. Tässä huoneessa saa tehdä hommia! Huoneessa annetaan potilaille lääkeitä joko mukaan tai sitten ne pistetään injektiona paikan päällä. Lääkkeet annetaan pääasiassa lihakseen tai suoneen. Täällä iv (intra venous)- lääkkeet annetaan neulalla suoraan suoneen, poiketen siis Suomen tavasta antaa iv- lääkkeet tiputuksessa. Potilas saattaa käydä siis useampana päivänä saamassa lääkkeensä. Neula ja ruisku maksavat potilaalle 50Ksh (50snt) ja ne tuodaan mukana tultaessa huoneeseen. Osa lääkkeistä on ilmaisia, mutta osa maksaa. Huoneen penkillä saattaa olla neljä potilasta odottamassa vuoroaan kun yhtä pistetään verhon takana pakaralihakseen ja yhdelle isketään lääkettä suoneen penkin päädyssä. Taas potilasta kutsutaan etunimellä saamaan lääkkeensä, eikä henkilöllisyyttä todenneta mitenkään. Lääkkeen saatuaan potilas ohjataan ulos raittiiseen ilmaan odottamaan, että hänet kutsutaan huoneeseen uudestaan maksamaan. Lasiset lääkeampullit rikotaan ruosteista ikkunan karmia vasten lyömällä ampullin kaulaa metallipurkin kannella. Sirpaleita löytyy ympäri pöytää ja lattiaa, puhumattakaan ikkunan ulkopuolella olevasta sirpalekasasta. Lääkeaineisiin sekoitettava keittosuolaliuos otetaan joka kerta samalla neulalla ja ruiskulla purkista ja samalla neulalla se joka kerta tyhjennetään lääkkeen sekaan. Jokaisella potilaalla on oma neula (luojan kiitos), jolla lääkeaine vedetään potilaan tuomaan ruiskuun. N. 99% ihmisistä on neulakammo. Tässä huoneessa todella oppi löytämään suonet käsivarsista ja kämmenselältä, sillä tummasta ihosta suonet eivät löydy yhtä helposti kuin vaaleasta ihosta.
HIV clinic
HIV- klinikalla testataan ihmisiä HI- virustartunnan varalta. Testihuoneita on terveyskeskuksen puolella kaksi, toinen on ihan oikea huone ja toinen on pieni lasikoppi, jossa yksilönsuojasta pitävät huolta tuulessa leijuvat verhot. Tämä oli ainut huone, jossa käytettiin hanskoja muutenkin kuin siivotessa. Potilas tulee testiin ja aluksi hänen kanssaan puhutaan HIVstä ja miten se tarttuu, sekä suojautumiskeinoja siltä. Kenialaisista 14% on HIV positiivisia. Testi tehdään ottamalla sormenpäästä verta. Vesipisarat kerätään ohkaseen lasiputkeen, josta ne tiputetaan testiliuskan päälle. Lisäksi siihen tiputetaan tippa reaktiointiainetta. Pikatesti on valmis 10min sisällä. Yksi viiva liuskassa tarkoittaa, että testi on negatiivinen ja kaksi viivaa meinaa positiivista testitulosta. Jos pikatestistä saadaan positiivinen tulos, tehdään varmistustesti, Uni- Gold. Tämä testi on 100% varma. Jos tulos on negatiivinen (yksi viiva), ei potilaala ole HIV- tartuntaa. Jos näytöllä on kaksi viivaa, on tulos positiivinen. Tällöin potilas ohjataan viereiseen rakennukseen HIV- klinikan puolelle, jossa hän saa henkistä tukea, ohjausta sekä lääkkeet. Lääkkeet ovat ilmaisia tartunnan saanneille. Täytyy sanoa, ettei ollu kauheen hyvä fiilis todeta 13- vuotiaalle tytölle, että hänen testinsä tulos oli positiivinen. Molemmissa testeissä. Tyttö oli siskonsa kanssa testissä ja molemmat meni aivan shokkiin tuloksesta. Pahinta oli ehkä se, ettei ollut yhteistä kieltä, että olisin voinut sanoa tilanteessa jotain. Hoitaja puhui kaksikolle ja mä istuin tuppisuuna vieressä. Yritin kehonkielellä ja ilmeellä viestiä pahoitteluani, mutta en tiedä sainko viestiä perille. Rankkoja juttuja... Uskaltauduin ottamaan itseltänikin HIV- testin. Oli ihan älyttömän kuumottavaa odottaa tulosta! Odotin ja oletin negatiivista tulosta, mutta ehdin jännityksissäni jo maalata kauhukuvia kahdesta viivasta. Onneksi liuskaan ilmestyi vain yksi viiva ja sain huokaista helpotuksesta.
Halei ja pusui!
- Kanylointipäällikkö Anu
sunnuntai 12. huhtikuuta 2015
She writes in English!
Half way already! I really can´t believe it... In past six weeks there has been huge amount of new people, new co- workers and new friends. And lets not forget all the amazing experiences I have gone through!
During the practical trainings in hospitals I have realized that almost everything here is done by "back to basic" method. Everything is written by hand and in the hospitals there are no machines that will do the monitoring of the patient. Everything is done manually. In Finland it is very important to talk with the patient. Here, not that much. And in generally working is not that effective. But during the work shift you will see lots of different patients with different cases. Others are better than the others. Life in the hospitals is rough. In worst case you might have to shareyour bed with two other patients. HIV and malaria are the most common diseases here. There are no resources to care the patients like there is in Finland. These are two very, very different worlds. While I have been here I have seen very sad destinies and felt very bad because I have realized there is nothing I can do to help them. In some situations there just are no words that would fit in. It´s awful. And you can only imagine how devistated I felt when a young girl in Remand home (prison for children) asked me would I take care of her if she came to Finland. That is when I poured the first tears here. And those tears haven´t been the only ones.
Ah, Kenyan lifestyle. First of all, the time. Or actually there is no time or schedules for Kenyans. Most of the time every Kenyan is 30min to 60min late. Except our local teacher, she is always on time. There is no hurry to go anywhere. And Kenyans are never late, they are always on the way. Maybe that´s why people don´t stress that much here. Kenyans are very friendly and love if you ask about their family etc. So learn some small talk before heading here. And be ready to tell (good stuff) about Finland. Okay, food is good here. There is a fruit market close to our accommondation and that is where we buy fresh fuits and vegetables from. Milk products are expensive but generally food is cheaper than in Finland. In a restaurant you can eat a good meal with less than 5 euros. An even if you choose to eat in a better restaurant you get your meal with about 10 euros. Not bad, ha?
Traffic is a mess here! Left sided traffic and basically no traffic rules. Or that is how it looks like at least. Matatus (little bus), boda- bodas (motorbike), tuk- tuks (three wheeled mini cars), bicycles, normal cars and vans and trucks are mixed in traffic. No traffic lights or signs. Or no- one to control the traffic. Controlled chaos I would say. But you will get used to the traffic as you will get used to the African time.
Here comes the best part: Free time. Here in Kisumu during free time I usually go hang around on a roof top near our accommondation or go to one of the pools that are here. Or I just stay at home. Very often I go to run with my roommate Susanna. No, it's not too hot because of the rainseason. Days go fast here and usually there is always something to do. During the first week here we went to Hippo Safari to the lake Victoria and saw some hippos in the lake. Last week I had a holiday that I spent in Uganda. Huge experience! I went to a safari in Queen Elisabeth National Park where I saw elephants, baboons, hippos and a leopard, and drove almost 2000km by car (well, our driver drove, I sat in the back seat) and saw 10 mountain gorillas in Mgahinga National Park. And I ate red ants for dessert in Kampala. I also had time to swim in the river Nile and do some kayaking there. That was amazing!
Check out pictures in my other posts!
xxx Anu
sunnuntai 5. huhtikuuta 2015
Uganda 28.3 - 3.4.2015
Huhhuh, ihan huikee lomaviikko Ugandassa!
28.3 DAY 1, Kampala
Matka Kisumusta Masenon kautta Busian raja- asemalle alkoi varhain aamulla. Rajan ylityksestä selvittiin nopsakasti, vaikka raja- asema oli "pienoisen" kaaoksen valtaama. Busiasta matka jatkui ensin Jinjaan, jossa pidettiin lounastauko. Maisemat Ugandan puolella olivat huomattavasti erilaiset kuin Keniassa. Vaikka Ugandassakin oli sadekausi vasta aluillaan, oli siellä huomattavan paljon vehreämpää kuin Keniassa. Korkeuserojakin alkoi näkymään selkeämmin kuin Keniassa. Nyt päästiin näkemään myös kunnon maaseudun meininkiä. Pelloilla kyntöhommat tehtiin joko käsin tai muutaman sonnin avustuksella. Suurin osa taloista oli tehty savesta ja niissä oli joko pelti- tai heinäkatto. Kampalaan saavuimme alkuillasta. Yövyimme toisen oppaamme kotona korkean kukkulan päällä, josta avautui upea maisema Kampalaan. Illallisen päätteeksi talon isäntä toi meille maistettavaksi punamuurahaisia (red ants). Ai maistoinko? Tottakai! Mutta eipä se juuri miltään maistunut. :)
29.3 DAY 2, Mbarara
Aamulla startattiin taas ajoissa ja matka jatkui kohti lounais- Ugandaa. Alkumatka taitettiin sateessa, mutta sää selkiintyi. Ohitimme lukuisia banaanipuuviljelmiä ja pieniä tienvarsikaupunkeja. Saavuimme Mbararaan jo iltapäivällä. Kaupunki oli pieni, eikä siellä ollut juurikaan mitään tekemistä tai näkemistä. Yövyimme pienessä hostellissa, joka tasonsa puolesta jäi reissun huonoimmaksi. Ehkä niiden luteiden takia...
30.3 DAY 3, Queen Elisabeth National Park
Aikainen herätys, aamupala ja taas matkaan. Ajoimme Mbararasta Queen Elisabethin kansallispuistoon. Matkan varrella näimme lukuisia teeviljelmiä. Teepellot ylettyivät kukkuloiden juurelta aina huipulle asti. Ja peltoja oli silmän kantamattomiin. Maisemat olivat huikeat! Korkeuserot suurentuivat entisestään, mitä lounaisempaan ajoimme.
Safari oli huippu! Nähtiin lukematon määrä impala- antilooppeja, useita norsuja, vesipuhveleita, vesiantilooppeja, paviaaneja ja pahkasikoja. Bongasimme myös valkopääkotkan ja varaanin sekä useita erilaisia lintuja. Näimme myös leopardin leipäilemässä puun oksalla lehtien suojassa. Palasimme illemmalla vielä uudestaan puistoalueelle, sillä leijonat ilmestyvät usein hämärän tullessa. Pettymykseksemme emme nähneet leijonia, mutta näimme päivällä puussa olleen leopardin maassa. Upee näky! Iltaretken kruunasi muutama aivan läheltä nähty norsu ja auton vieressä, mudassa kylpeneet virtahevot.
31.1 DAY 4, Kisoro
Ajopäivä taas. Sade piti meille seuraa lähes koko matkan ja teiden varret alkoivat muuttua punaisen kuraisiksi. Huonosta säästä huolimatta maisemat olivat huikeat! Vuoria kohosi toinen toistaan korkeammalle ja niiden rinteet olivat täynnä peltoplänttejä. Matkalla näkyi myös paljon paimentolaisia lammas- ja lehmälaumoineen. Onneksi tie oli asfaltoitu, joten matkanteko vuoristoisessa maastossa sujui hyvin... kunnes pääsimme lähemmäs Bwindin kansallispuistoa, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä. Alkoi mutkikas hiekkatie ja matka tyssäsi siihen kun kuorma- auto oli jäänyt jumiin mutaan. Meille viitottiin, että ohi ei pääse ja siksi jouduimme kääntymään ympäri. Suunnitelmat siis uusiksi. Päätimme ajaa alas laaksoon Kisoro- nimiseen kaupunkiin.
1.4 DAY 5, Mgahinga National Park
Sään ja teiden kunnon takia emme matkanneetkaan Bwindiin, jonne alunperin meidän piti mennä. Kisoron vieressä on Mgahingan kansallispuisto, jossa asustaa myös vuoristogorilloja. Puisto kuuluu samaan luonnonsuojelualueeseen kuin Bwindi ja se yltää myös Kongon ja Ruandan puolelle. Mgahingan alueella on kolme isoa tulivuorta.
Opas ja vartija mukanamme lähdimme etsimään gorillalaumaa, johon kuului 5 hopeaselkää (silver back, yli 12 vuotias urosgorilla), 2 täysikasvuista naarasta, 2 nuorta gorillaa sekä yksi 2 vuotias pikkugorilla eli yhteensä 10 gorillaa. Lauma on siitä erikoinen, että siinä on 5 hopeaselkää kun normaalisti laumaa johtaa yksi sellainen. Tälläkin laumalla on yksi johtaja ja normaalista poiketen lauman hopeaselät elävät sovussa ilman tappeluita. Kävelimme Muhabura- vuoren rinnettä ylöspäin. Alkumatkasta maasto oli helppokulkuista, mutta mitä lähemmäs pääsimme gorilloita sitä vaikeammaksi maasto muuttui. Kasvillisuus oli tiheämpää ja polut pienempiä. Joka aamu joukku jäljittäjiä lähtee etsimään gorillalaumaa, jotta he voivat tarkkailla niiden käytöstä. Päästyään lauman jäljille he jättävät puukeppejä merkiksi oppaille. Merkin kohdalta opas ottaa yhteyden jäljittäjiin ja saa ohjeet minne suunnata. Oppaamme kertoi meille alueen kasvillisuudesta ja historiasta. Vuonna 1991 alue muutettiin suojelualueeksi ja alueella asunut Batwa- kansa joutui poistumaan sieltä. Batwat käyttivät alueen kasvillisuutta lääkkeinä ja ravintona. Kävelimme maastossa n. 45min kunnes saavutimme jäljittäjät ja he veivät meidät gorillojen luo. Onneksemme alkoi sade, joka tarkoitti sitä, että yleensä gorillat ovat aloillaan sateen suojassa. Kävellessämme kohti laumaa näimme yhden hopeaselän kävelemässä aivan vieressämme olleen puskan toisella puolella. Näky oli henkeäsalpaava ja tuntui, että kaikki muu pysähtyi gorillan mennessä ohitsemme. Jatkoimme pienen matkan eteenpäin ja näimme lauman pitelemässä sadetta kasvillisuuden suojassa. Meitä neuvottiin olemaan paikoillaan, jos gorilla liikkuu meitä kohti. Ja jos olisi pakko liikkua, pitää liikkua peruuttaen ja olla katsomatta gorillaa silmiin. Meillä oli tunti aikaa nauttia gorillojen seurasta. Jäljittäjät veivät meitä koko ajan paremmille kuvauspaikoille. Löysimme kaksi hopeaselkää, yhden nuoren ja yhden naaraan kyyhöttämässä puiden alla. Toinen hopeaselistä istui kädet puuskassa ja tuijotteli meitä. Nuori gorilla oli utelias ja tuli lähemmäs meitä. Juniori kiipesi kuitenkin viereiseen puuhun ja katseli meitä sieltä. Vanhin hopeaselkä selvästi kommunikoi toisen hopeaselän kanssa ja pian vanhin nousi ylös ja lähti. Kyllä siinä hieman säikähti kun niin iso eläin lähti liikkeelle. Jalat olivat kuin liimattuna maassa ja ajattelin koko ajan "ei saa liikkua, ei saa liikkua, ei saa liikkua". Kun johtaja lähti liikkeelle, muut seurasivat perässä. Jäljelle jäänyt toinen hopeaselkä nousi jaloilleen ja rummutti rintaansa ennen kuin lähti vanhimman perään. Huikee näky ja huikeen kuulosta! Jäljittäjät lähtivät gorillojen perään. Löysimme vielä yhden hopeaselän syömässä vähän matkan päässä. Sade oli lakannut ja siksi gorillat olivat taas liikkeessä. Seurasimme lauman nuorimman hopeaselän ruokailua n. 6 metrin päästä. Gorilla syö n 80% hereillä olostaan ja liikkuu aina sinne missä on ruokaa. Päivän aikana gorilla voi vaeltaa jopa 80km. Gorillat elävät n. 55 - 60 vuotiaiksi ja lauman vanhin hopeaselkä oli 48- vuotias. Oppaat ja jäljittäjät tunnistavat gorillat niiden koosta ja kuonosta. Gorillan nenä on uniikki eikä toista täysin samanlaista ole. Hopeaselät tunnistaa näiden lisäksi selän hopeasta värityksestä. Iloksi ja yllätykseksi tämä nuori hopeaselkä päätti siirtyä paikaltaan ruokailemaa lähemmäksi meitä. Siinä se mutusti juuria kahden metrin päässä meistä. Aivan käsittämätöntä. Gorilla lähti kuitenkin pian liikkeelle ja pienen välipalan jälkeen jatkoi taas matkaansa. Seurasimme sitä ja löysimme lisää gorilloja. Pienellä alueelle näimme 6 gorillaa ruokailemassa. Kaksi oli puissa syömässä ja hopeaselkä sekä pikkugorilla emonsa kanssa olivat maassa. Pikkugorilla katsoi mallia hopeaselästä ja yritti matkia sen liikkeitä. Liikkuessaan kasvillisuuden seassa gorillat menevät läpi siitä mistä haluavat. Pieniä puita ja pensaita kumottiin tuosta noin vain. Olimme aivan asutuksen lähellä ja vain kiviaita erotti gorillat asutuksesta ja pelloista. Tunti vierähti nopeasti ja meidän oli aika jättää gorillat rauhaan. Kiipesimme kiviaidan yli ja paluureittimme kulki peltojen halki, sillä se oli nopeampi ja helpompi, vaikkakin kovin kurainen sateiden takia. Fiilis oli uskomaton! Ja on edelleen. Pääsin katsomaan noin uskomattoman hienoon paikkaan noin uskomattoman hienoja ja uhanalaisia eläimiä. Ihan käsittämätöntä.
Gorillavierailun ja diplomien jaon jälkeen kävimme lounaalla ja aloitimme paluumatkan. Ajoimme Mbararaan asti ja saavuimme sinne vasta pimeällä. Ehdimme kuitenkin pysähtyä ihastelemaan vuoristomaisemia muutamaankin otteeseen. Yhden pysähdyksen aikana paikallisia lapsia juoksi luoksemme ja päätimme antaa heille osan eväsbanaaneistamme. Lapset riemuitsivat saamistaan banaaneista, mutta pyysivät silti lisää. Lisää lapsia ilmaantui paikalle kuin tyhjästä ja valitettavasti banaaneja ei riittänyt kaikille.
2.4 DAY 6, Nile River Explorers Camp
Enpä olisi odottanut näin hienoa lopetusta reissulle! Lähdimme aamulla Mbararasta ja ajoimme Kampalan läpi Jinjaan. Oletimme, että olemme taas jossain hostellissa yötä, mutta kuskimme ajoi meidät syrjemmälle kaupungista Niilin rannalle. Vartija avasi portit Nile River Explorers Campiin ja silmiemme eteen avautui leirintäaluemeiningit. Oli telttarivistöä, kanoottitelineitä, nuotiopaikka ja tietenkin upea maisema Niilille. Söimme maittavan lounaan ja suunnittelimme melontaretkeä Niilille, mutta ukkonen pilasi suunnitelmamme. Päätimme kokeilla Flying Fox- nimistä vaijeriliukumäkeä. Kapulasta kiinni, muutama askel, liuku Niilin yläpuolelle ja tiputus veteen. Huikeen hauskaa! Rannassa oli näköalasuihkut, joista avautui maisema joelle. Suihkuissa oli myös eri teemat; sademetsässä vesi suihkusi katosta ja seinistä, vesiputouksessa vesi valui kuin olisi seissyt putouksen alla. Magee idea! Istuimme oman seurueemme kanssa iltaa paikan oppaiden ja muutaman muun turistin kanssa. Ah, kuinka ihanaa oli kuulla kunnon englantia! Oppaat olivat mm. Australiasta, Uudesta- Seelannista ja Jenkeistä. Huipputyyppejä ja huippuseuraa eli aivan loistava viimeinen ilta. Piipahdettiin myös paikallisessa baarissa, joka oli kasasta lautoja tehty baaritiski. Puolikkaat seinät ja kokonainen katto sentään löytyi. :) Kävin katsastamassa myös öisen Niilin. Sammakot ja muut pienet eläimet pitivät hurjaa meteliä joen reunoilla.
3.4 DAY 7, Kisumu
Tälläsiä aamuja lisää! Loistavan aamupalan (munaa ja pekonia) jälkeen vuokrattiin Susannan kanssa kajakki, jolla lähdimme melomaan Niilille. Meloimme kaksi tuntia ennen kuin lähdimme matkalle kohti Busiaa ja valtionrajaa. Näimme upeita, erilaisia lintuja ja muutama apinakin (red tail monkey) näkyi joen törmän puissa. Aloitimme matkan vastavirtaan ja totesimmekin, että se todellakin olli vastavirta ja paikka paikoin sai tehdä töitä, että kajakki liikkui eteenpäin :D Paluumatka olikin sitten helpompi kun meloimme lähes myötävirtaan. Mieli lepäsi melontareissulla kun sai nauttia Niilin upeista maisemista. Ajomatkalla silmiimme osui paviaaniemo pienen poikasensa kanssa. Poikanen roikkui emon vatsasta ja tuijotteli meitä tien reunalta. Rankkasateen ja ukkosen saattelemana saavuimme Groove Hut Apartmentsille illan jo hämärtyessä.
Reissu oli mahtava! Ajokilometrejä tuli n. 2000 ja valokuvia varmaan 500kpl. Uganda ylitti odotukset ja tarjosi aivan upean loman. Nyt jaksaa taas painaa harjottelussa seuraavat 6 viikkoa ennen viimeisen viikon lomaa. :)
Halei ja pusui!
- Anu
28.3 DAY 1, Kampala
Matka Kisumusta Masenon kautta Busian raja- asemalle alkoi varhain aamulla. Rajan ylityksestä selvittiin nopsakasti, vaikka raja- asema oli "pienoisen" kaaoksen valtaama. Busiasta matka jatkui ensin Jinjaan, jossa pidettiin lounastauko. Maisemat Ugandan puolella olivat huomattavasti erilaiset kuin Keniassa. Vaikka Ugandassakin oli sadekausi vasta aluillaan, oli siellä huomattavan paljon vehreämpää kuin Keniassa. Korkeuserojakin alkoi näkymään selkeämmin kuin Keniassa. Nyt päästiin näkemään myös kunnon maaseudun meininkiä. Pelloilla kyntöhommat tehtiin joko käsin tai muutaman sonnin avustuksella. Suurin osa taloista oli tehty savesta ja niissä oli joko pelti- tai heinäkatto. Kampalaan saavuimme alkuillasta. Yövyimme toisen oppaamme kotona korkean kukkulan päällä, josta avautui upea maisema Kampalaan. Illallisen päätteeksi talon isäntä toi meille maistettavaksi punamuurahaisia (red ants). Ai maistoinko? Tottakai! Mutta eipä se juuri miltään maistunut. :)
 |
| Red ants, Kampala |
 |
| Kampala |
29.3 DAY 2, Mbarara
Aamulla startattiin taas ajoissa ja matka jatkui kohti lounais- Ugandaa. Alkumatka taitettiin sateessa, mutta sää selkiintyi. Ohitimme lukuisia banaanipuuviljelmiä ja pieniä tienvarsikaupunkeja. Saavuimme Mbararaan jo iltapäivällä. Kaupunki oli pieni, eikä siellä ollut juurikaan mitään tekemistä tai näkemistä. Yövyimme pienessä hostellissa, joka tasonsa puolesta jäi reissun huonoimmaksi. Ehkä niiden luteiden takia...
 |
| Päiväntasaajalla |
30.3 DAY 3, Queen Elisabeth National Park
Aikainen herätys, aamupala ja taas matkaan. Ajoimme Mbararasta Queen Elisabethin kansallispuistoon. Matkan varrella näimme lukuisia teeviljelmiä. Teepellot ylettyivät kukkuloiden juurelta aina huipulle asti. Ja peltoja oli silmän kantamattomiin. Maisemat olivat huikeat! Korkeuserot suurentuivat entisestään, mitä lounaisempaan ajoimme.
 |
| Lake George |
 |
| Paviaani |
 |
| Vesipuhveli |
 |
| Impala |
 |
| Virtahepo |
 |
| Norsu |
31.1 DAY 4, Kisoro
Ajopäivä taas. Sade piti meille seuraa lähes koko matkan ja teiden varret alkoivat muuttua punaisen kuraisiksi. Huonosta säästä huolimatta maisemat olivat huikeat! Vuoria kohosi toinen toistaan korkeammalle ja niiden rinteet olivat täynnä peltoplänttejä. Matkalla näkyi myös paljon paimentolaisia lammas- ja lehmälaumoineen. Onneksi tie oli asfaltoitu, joten matkanteko vuoristoisessa maastossa sujui hyvin... kunnes pääsimme lähemmäs Bwindin kansallispuistoa, jossa meidän oli tarkoitus yöpyä. Alkoi mutkikas hiekkatie ja matka tyssäsi siihen kun kuorma- auto oli jäänyt jumiin mutaan. Meille viitottiin, että ohi ei pääse ja siksi jouduimme kääntymään ympäri. Suunnitelmat siis uusiksi. Päätimme ajaa alas laaksoon Kisoro- nimiseen kaupunkiin.
1.4 DAY 5, Mgahinga National Park
Sään ja teiden kunnon takia emme matkanneetkaan Bwindiin, jonne alunperin meidän piti mennä. Kisoron vieressä on Mgahingan kansallispuisto, jossa asustaa myös vuoristogorilloja. Puisto kuuluu samaan luonnonsuojelualueeseen kuin Bwindi ja se yltää myös Kongon ja Ruandan puolelle. Mgahingan alueella on kolme isoa tulivuorta.
Opas ja vartija mukanamme lähdimme etsimään gorillalaumaa, johon kuului 5 hopeaselkää (silver back, yli 12 vuotias urosgorilla), 2 täysikasvuista naarasta, 2 nuorta gorillaa sekä yksi 2 vuotias pikkugorilla eli yhteensä 10 gorillaa. Lauma on siitä erikoinen, että siinä on 5 hopeaselkää kun normaalisti laumaa johtaa yksi sellainen. Tälläkin laumalla on yksi johtaja ja normaalista poiketen lauman hopeaselät elävät sovussa ilman tappeluita. Kävelimme Muhabura- vuoren rinnettä ylöspäin. Alkumatkasta maasto oli helppokulkuista, mutta mitä lähemmäs pääsimme gorilloita sitä vaikeammaksi maasto muuttui. Kasvillisuus oli tiheämpää ja polut pienempiä. Joka aamu joukku jäljittäjiä lähtee etsimään gorillalaumaa, jotta he voivat tarkkailla niiden käytöstä. Päästyään lauman jäljille he jättävät puukeppejä merkiksi oppaille. Merkin kohdalta opas ottaa yhteyden jäljittäjiin ja saa ohjeet minne suunnata. Oppaamme kertoi meille alueen kasvillisuudesta ja historiasta. Vuonna 1991 alue muutettiin suojelualueeksi ja alueella asunut Batwa- kansa joutui poistumaan sieltä. Batwat käyttivät alueen kasvillisuutta lääkkeinä ja ravintona. Kävelimme maastossa n. 45min kunnes saavutimme jäljittäjät ja he veivät meidät gorillojen luo. Onneksemme alkoi sade, joka tarkoitti sitä, että yleensä gorillat ovat aloillaan sateen suojassa. Kävellessämme kohti laumaa näimme yhden hopeaselän kävelemässä aivan vieressämme olleen puskan toisella puolella. Näky oli henkeäsalpaava ja tuntui, että kaikki muu pysähtyi gorillan mennessä ohitsemme. Jatkoimme pienen matkan eteenpäin ja näimme lauman pitelemässä sadetta kasvillisuuden suojassa. Meitä neuvottiin olemaan paikoillaan, jos gorilla liikkuu meitä kohti. Ja jos olisi pakko liikkua, pitää liikkua peruuttaen ja olla katsomatta gorillaa silmiin. Meillä oli tunti aikaa nauttia gorillojen seurasta. Jäljittäjät veivät meitä koko ajan paremmille kuvauspaikoille. Löysimme kaksi hopeaselkää, yhden nuoren ja yhden naaraan kyyhöttämässä puiden alla. Toinen hopeaselistä istui kädet puuskassa ja tuijotteli meitä. Nuori gorilla oli utelias ja tuli lähemmäs meitä. Juniori kiipesi kuitenkin viereiseen puuhun ja katseli meitä sieltä. Vanhin hopeaselkä selvästi kommunikoi toisen hopeaselän kanssa ja pian vanhin nousi ylös ja lähti. Kyllä siinä hieman säikähti kun niin iso eläin lähti liikkeelle. Jalat olivat kuin liimattuna maassa ja ajattelin koko ajan "ei saa liikkua, ei saa liikkua, ei saa liikkua". Kun johtaja lähti liikkeelle, muut seurasivat perässä. Jäljelle jäänyt toinen hopeaselkä nousi jaloilleen ja rummutti rintaansa ennen kuin lähti vanhimman perään. Huikee näky ja huikeen kuulosta! Jäljittäjät lähtivät gorillojen perään. Löysimme vielä yhden hopeaselän syömässä vähän matkan päässä. Sade oli lakannut ja siksi gorillat olivat taas liikkeessä. Seurasimme lauman nuorimman hopeaselän ruokailua n. 6 metrin päästä. Gorilla syö n 80% hereillä olostaan ja liikkuu aina sinne missä on ruokaa. Päivän aikana gorilla voi vaeltaa jopa 80km. Gorillat elävät n. 55 - 60 vuotiaiksi ja lauman vanhin hopeaselkä oli 48- vuotias. Oppaat ja jäljittäjät tunnistavat gorillat niiden koosta ja kuonosta. Gorillan nenä on uniikki eikä toista täysin samanlaista ole. Hopeaselät tunnistaa näiden lisäksi selän hopeasta värityksestä. Iloksi ja yllätykseksi tämä nuori hopeaselkä päätti siirtyä paikaltaan ruokailemaa lähemmäksi meitä. Siinä se mutusti juuria kahden metrin päässä meistä. Aivan käsittämätöntä. Gorilla lähti kuitenkin pian liikkeelle ja pienen välipalan jälkeen jatkoi taas matkaansa. Seurasimme sitä ja löysimme lisää gorilloja. Pienellä alueelle näimme 6 gorillaa ruokailemassa. Kaksi oli puissa syömässä ja hopeaselkä sekä pikkugorilla emonsa kanssa olivat maassa. Pikkugorilla katsoi mallia hopeaselästä ja yritti matkia sen liikkeitä. Liikkuessaan kasvillisuuden seassa gorillat menevät läpi siitä mistä haluavat. Pieniä puita ja pensaita kumottiin tuosta noin vain. Olimme aivan asutuksen lähellä ja vain kiviaita erotti gorillat asutuksesta ja pelloista. Tunti vierähti nopeasti ja meidän oli aika jättää gorillat rauhaan. Kiipesimme kiviaidan yli ja paluureittimme kulki peltojen halki, sillä se oli nopeampi ja helpompi, vaikkakin kovin kurainen sateiden takia. Fiilis oli uskomaton! Ja on edelleen. Pääsin katsomaan noin uskomattoman hienoon paikkaan noin uskomattoman hienoja ja uhanalaisia eläimiä. Ihan käsittämätöntä.
Gorillavierailun ja diplomien jaon jälkeen kävimme lounaalla ja aloitimme paluumatkan. Ajoimme Mbararaan asti ja saavuimme sinne vasta pimeällä. Ehdimme kuitenkin pysähtyä ihastelemaan vuoristomaisemia muutamaankin otteeseen. Yhden pysähdyksen aikana paikallisia lapsia juoksi luoksemme ja päätimme antaa heille osan eväsbanaaneistamme. Lapset riemuitsivat saamistaan banaaneista, mutta pyysivät silti lisää. Lisää lapsia ilmaantui paikalle kuin tyhjästä ja valitettavasti banaaneja ei riittänyt kaikille.
 |
| Silver back - hopeaselkä |
 |
| Silver back - hopeaselkä |
 |
| Ykkös- ja kakkosmies |
 |
| Sukat ja sandaalit! |
2.4 DAY 6, Nile River Explorers Camp
Enpä olisi odottanut näin hienoa lopetusta reissulle! Lähdimme aamulla Mbararasta ja ajoimme Kampalan läpi Jinjaan. Oletimme, että olemme taas jossain hostellissa yötä, mutta kuskimme ajoi meidät syrjemmälle kaupungista Niilin rannalle. Vartija avasi portit Nile River Explorers Campiin ja silmiemme eteen avautui leirintäaluemeiningit. Oli telttarivistöä, kanoottitelineitä, nuotiopaikka ja tietenkin upea maisema Niilille. Söimme maittavan lounaan ja suunnittelimme melontaretkeä Niilille, mutta ukkonen pilasi suunnitelmamme. Päätimme kokeilla Flying Fox- nimistä vaijeriliukumäkeä. Kapulasta kiinni, muutama askel, liuku Niilin yläpuolelle ja tiputus veteen. Huikeen hauskaa! Rannassa oli näköalasuihkut, joista avautui maisema joelle. Suihkuissa oli myös eri teemat; sademetsässä vesi suihkusi katosta ja seinistä, vesiputouksessa vesi valui kuin olisi seissyt putouksen alla. Magee idea! Istuimme oman seurueemme kanssa iltaa paikan oppaiden ja muutaman muun turistin kanssa. Ah, kuinka ihanaa oli kuulla kunnon englantia! Oppaat olivat mm. Australiasta, Uudesta- Seelannista ja Jenkeistä. Huipputyyppejä ja huippuseuraa eli aivan loistava viimeinen ilta. Piipahdettiin myös paikallisessa baarissa, joka oli kasasta lautoja tehty baaritiski. Puolikkaat seinät ja kokonainen katto sentään löytyi. :) Kävin katsastamassa myös öisen Niilin. Sammakot ja muut pienet eläimet pitivät hurjaa meteliä joen reunoilla.
 |
| Niili |
3.4 DAY 7, Kisumu
Tälläsiä aamuja lisää! Loistavan aamupalan (munaa ja pekonia) jälkeen vuokrattiin Susannan kanssa kajakki, jolla lähdimme melomaan Niilille. Meloimme kaksi tuntia ennen kuin lähdimme matkalle kohti Busiaa ja valtionrajaa. Näimme upeita, erilaisia lintuja ja muutama apinakin (red tail monkey) näkyi joen törmän puissa. Aloitimme matkan vastavirtaan ja totesimmekin, että se todellakin olli vastavirta ja paikka paikoin sai tehdä töitä, että kajakki liikkui eteenpäin :D Paluumatka olikin sitten helpompi kun meloimme lähes myötävirtaan. Mieli lepäsi melontareissulla kun sai nauttia Niilin upeista maisemista. Ajomatkalla silmiimme osui paviaaniemo pienen poikasensa kanssa. Poikanen roikkui emon vatsasta ja tuijotteli meitä tien reunalta. Rankkasateen ja ukkosen saattelemana saavuimme Groove Hut Apartmentsille illan jo hämärtyessä.
 |
| Susannan kanssa melomassa Niilillä |
Reissu oli mahtava! Ajokilometrejä tuli n. 2000 ja valokuvia varmaan 500kpl. Uganda ylitti odotukset ja tarjosi aivan upean loman. Nyt jaksaa taas painaa harjottelussa seuraavat 6 viikkoa ennen viimeisen viikon lomaa. :)
Halei ja pusui!
- Anu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)